Tietoturvaoppia ammennettu Turussa

Tietoturvaoppia ammennettu Turussa

Tietoturva-alalla tarvitaan yhä enemmän osaamista uhkien muuttuessa aina vain monipuolisemmiksi ja samalla vakavimmiksi. Turun yliopisto on kouluttanut uusia tietoturva-asiantuntijoita yhteistyössä Stonesoftin kanssa. Ensimmäisille koulutusohjelmasta valmistuneille jaetaan todistukset tällä viikolla.

Koulutus aloitettiin viime syksynä, ja ensimmäiseltä kurssilta valmistuu 25 opiskelijaa. Opiskelussa on käytetty apuna laboratoriota, joka on varustettu suomalaisen tietoturvayhtiön Stonesoftin StoneGate palomuuri- ja ips-teknologialla (tunkeutumisen havainnointiin ja estämiseen).

”Hankkeen kautta pääsimme ensimmäistä kertaa yhdistämään ips- ja palomuurilaitteiden teoriaopetuksen käytännön opetukseen oikeiden järjestelmien ja laitteiden avulla. Tämä onnistui todella hyvin, ja kiinnostus kurssia kohtaan oli suuri”, hanketta tietoliikennetekniikan oppiaineessa vetävä dosentti Seppo Virtanen kertoo.

Stonesoft-kytkennän ansiosta osa oppilaista hankki saman tien yhtiön myöntämän sertifioinnin osoitukseksi taidoistaan. Stonesoft tekee vastaavanlaista yhteistyötä myös kahden ranskalaisen yliopiston kanssa.

Turun tietoturvakoulutus on yliopiston matematiikan laitoksen ja tietoliikennetekniikan oppiaineen yhteisesti suunnittelema ja se toteutetaan maisteri- ja DI-koulutusohjelmien sisällä. Mukana on myös Turun kauppakorkeakoulu.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös