Tietoyhteiskuntateot palkittiin
Tietoyhteiskuntateoista palkittiin Liisa Kirves (vas.), Kirsi Salminen, Kimmo Bergius ja Maija Viherä.
Viestintäministeri Suvi Lindén jakoi kolme tunnustusta tietoyhteiskuntatyöstä ministeriön vuotuisessa Tietoyhteiskuntapäivä-tilaisuudessa, joka järjestettiin tänä vuonna Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa. Esityksiä vuoden tietoyhteiskuntateoksi saatiin lähes 30.
Maija Viherä ja Liisa Kirves Tietotekniikan liitosta palkittiin Tietotaitotalkoot-hankkeesta, jonka tavoitteena on parantaa kansalaisten tietoteknisiä viestintävalmiuksia kansalaisjärjestöille suunnatun koulutuksen avulla.
Kirsi Salminen Helsingin kaupunginkirjastosta sai palkinnon kirjastoissa järjestämästään sähköisen asioinnin koulutuksesta, aktiivisuudestaan e-laskujen edistämiskampanjassa sekä kirjastojen "läppärikerhojen" ideoimisesta.
Kolmas tunnustus annettiin Microsoftin tietoturvajohtaja Kimmo Bergiukselle hänen aktiivisesta toiminnastaan Viestintäviraston Tietoturvakummipalvelussa. Palvelun kautta järjestetään asiantuntijoita kertomaan turvallisesta netin käytöstä kouluihin oppilaille, vanhemmille ja opettajille.








