TTVK: Kiinni jääneet piraatit sopuisia

TTVK: Kiinni jääneet piraatit sopuisia

Suomessa on yli 100 000 aktiivipiraattia, laskeskelee TTVK (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus). Se kertoo vuosikatsauksessaan saaneensa laittomuuksista kiinni entistä enemmän ihmisiä. Oikeutta ei ole kovinkaan usein jouduttu käymään, lähes aina sopu sorvataan oikeussalin ulkopuolella.

Tänä vuonna löytyy tuomarin nuijallekin töitä. Oikeudenhaltijoiden etujärjestö ja lakinyrkki TTVK arvioi, että vuoden aikana useat poliisitutkinnassa valmistuneet isot tapaukset käynnistyvät käräjäoikeuksissa.

”Viime vuonna saatiin ensimmäinen langettava rikostuomio dc-hubin ylläpidosta Seinäjoen käräjäoikeudesta. Tänä vuonna vastaavantyyppisiä tapauksia odotetaan lisää tuomioistuimiin”, toiminnanjohtaja Antti Kotilainen kertoo.

TTVK on voinut muutaman vuoden ajan käyttänyt työkalunaan niin sanottua tiedonsaantihakemusta. Siinä tuomioistuimelta pyydetään operaattorille määräys, jotta tältä saadaan laittomaan toimintaan käytetyn ip-osoitteen haltijan henkilöllisyys ja yhteystiedot.

Tätä keinoa on käytetty vuosi vuodelta enemmän, viime vuonna 82 kertaa.

”Pyrimme aina ensisijaisesti sopimaan asian tekijänoikeuden loukkaajan kanssa. Jos asiassa ei päästä sopimukseen, viedään tapaus poliisitutkintaan tai siviilioikeudellisena riita-asiana tuomioistuimeen. Tähän mennessä lähes kaikki tapaukset on sovittu”, Kotilainen kertoo.

TTVK:n hoitamissa jutuissa annettiin viime vuonna kahdeksan tuomiota. Tänä keväänä odotetaan korkeimman oikeuden päätöstä vuodesta 2004 puidussa Finreactor-jutussa.

”Operaattorit talkoisiin” -polkka soi yhä

Vuosikatsauksessaan TTVK nostaa taas esiin halunsa saada operaattorit mukaan piratismintorjuntatyöhönsä. Laittomuuksista pitäisi lähettää nettiliittymän haltijalle varoitus.

Tämän lisäksi paatuneimmista piraateista olisi TTVK:n mielestä saatava tieto tekijänoikeuksien haltijoille, jotta nämä osaavat käydä kimppuun.

TTVK:n mukaan pitäisi myös harkita, olisiko palveluntarjoajan katkaistava nettiyhteys vähintään väliaikaisesti esimerkiksi kolmannen huomautuskirjeen saamisen jälkeen tiedostojen jakamista jatkavalta asiakkaaltaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös