Tukholmassa toimisi 4g, mutta mokkuloista on pula

Tukholmassa toimisi 4g, mutta mokkuloista on pula

Teliasonera on lupaustensa mukaisesti aloittanut lte-verkon toiminnan Tukholmassa. Verkkoon voi liittyä usb-väylään liitettävällä modeemilla. Niiden saatavuus on kuitenkin ollut heikko.

Lte-modeemit Teliasoneralle valmistaa Samsung. Niiden kantataajuuspiiri perustuu Cevan dsp-prosessoriin. Mokkula kykenee vastaanottamaan dataa sadan megabitin sekuntivauhtia. Ulospäin dataa lähtee 50 megabitin nopeudella, kun käytössä on 20 megahertsin kanava.

Teliasoneran lte-verkko kattaa periaatteessa Tukholman ydinkeskustan. Operaattorilla on käynnissä tarjouskampanja, jossa vuosisopimuksen tehnyt saa rajattoman käyttöoikeuden verkkoon 599 kruunun eli noin 60 euron kuukausihintaan. Samalla tilaaja on saanut ilmaiseksi Samsungin mokkulan, jonka myyntihinnaksi operaattori kertoo noin 350 euroa.

Ei toimi 3g-verkossa

Tällä hetkellä Teliasonera ottaa mokkulatilauksia vastaan myös Tukholman toimipisteissään. Niiden saatavuus on kuitenkin edelleen heikko. Lisäksi Samsungin mokkulat toimivat vain 4g-verkossa, mikä rajoittaa niiden käyttömahdollisuuksia.

Ruotsissa arvioidaan, että sekä 4g- että 3g-verkoissa toimivia mokkuloita saadaan kesään mennessä. Sen sijaan saumaton verkosta toiseen siirtyminen voi toteutua vasta joskus loppuvuodesta. Tämä edellyttää päivityksiä myös verkkopuolelle.

Jo pitkään on arveltu, että datapalvelujen käytön yleistyminen edellyttää niiltä kiinteää, mahdollisimman edullista kuukausihintaa. Telian mobiilipalveluista vastaava johtaja Kenneth Karlberg kuitenkin väläyttää ruotsalaisen Mobil-saitin haastattelussa, että operaattori olisi luopumassa kiinteästä hinnoittelusta. Karlbergin mukaan tähän suuntaan ovat menossa kaikki mobiilioperaattorit.

Prosessori

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös