Tulossa suorasoitto-Itunes? Apple osti musiikkipalvelun

Apple hankki Spotifyn kilpailijan
Tulossa suorasoitto-Itunes? Apple osti musiikkipalvelun

Ruotsalainen Spotify ja muut musiikin suorasoittopalvelut ovat herättäneet suurta kiinnostusta. Nettimusiikin kuningas Apple on ilmeisesti myös kiinnostunut, sillä yhtiö on ostanut Spotifyn kilpailijan, Lala-nettipalvelun. Nyt ihmetellään, mitä Apple suunnittelee. Tiedossa voisi olla suorasoitto-Itunes.

Lala-musiikkipalvelun idea on se, että musiikkia voi kuunnella suoraan nettiselaimesta suorasoitto eli streaming-tekniikalla. Musiikkia ei ladata omalle koneelle, vaan se soitetaan aina nettipalvelusta.

Palvelussa on yli kahdeksan miljoonaa musiikkikappaletta. Yhden kappaleen jatkuva soitto-oikeus maksaa 10 senttiä.

Lala tekee myös yhteistyötä Googlen kanssa. USA:ssa Googlen musiikkihakujen yhteydessä voi kuunnella lyhyitä näytteitä kappaleista. Osa näistä musiikkikatkelmista tulee Lala-palvelusta.

Apple osti Lalan – suunnitelmia ei ole paljastettu

Apple on vahvistanut, että se on ostanut Lala-palvelun. New York Timesin tietojen mukaan Lala ei ole päässyt voitolliseksi, ja niinpä Apple sai sen varsin edullisesti. Kauppahintaa ei ole kerrottu.

Uutispalvelu Cnetin lähteiden mukaan Apple olisi kiinnostunut pääasiassa Lalan tekniikoista ja ne kehittäneistä insinööreistä. Kyse ei olisi pelkästään suorasoittotekniikasta vaan myös muista palvelun piirteistä. Apple ei siis välttämättä suunnittelisi omaa musiikin suorasoittopalvelua.

Spotifyn tapaiset musiikin suorasoittopalvelut eivät ole tähän mennessä olleet taloudellisesti menestyksekkäitä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös