Tulostin ja iPhone savusivat lennoilla
Vaaratilanteen aiheuttanut iPhone on kärsinyt eniten akun kohdalta.
Temppuilevat laitteet ovat viime päivinä aiheuttaneet tukalia tilanteita lentokoneissa. Suomessa reittilennolla ollut matkustajakone joutui tekemään hätälaskun, kun ohjaamossa oleva tulostin alkoikin tulosteiden sijasta tunkea ulos savua. Australiassa matkustajakoneessa savua alkoi puskea iPhone.
Vaasasta Tallinnaan matkaa tehnyt reittikone joutui tekemään maanantai-iltapäivällä hätälaskun Poriin, kun miehistö oli huomannut ohjaamoon tulevan savua. Lasku sujui hyvin, eivätkä matkustajat kärsineet muusta kuin matkan viivästymisestä. Savu oli peräisin ohjaamon tulostimesta.
Savu aiheutti ylimääräistä sydämen tykytystä lentokoneessa myös Australiassa pari päivää sitten. Kotimaan reittilennolla ollut kone oli juuri laskeutumassa Sydneyn kentälle, kun yksi matkustajista havaitsi järkytyksekseen, että hänen iPhone 4 -puhelimensa savusi.
Savua on kuvailtu sankaksi, ja sen pelotusvaikutusta tehosti punainen hehku. Lentoyhtiön tiedotteen mukaan henkilökunta sammutti hehkun onnistuneesti eivätkä matkustajat vahingoittuneet.
Syyksi tapahtumaan epäillään akkuun liittyvää vikaa. Viranomaiset ovat ottaneet iPhonen haltuunsa tutkimuksia varten.








