Tutkimus: iPad-oppikirja kirjaa tehokkaampi
Apple on satsaamassa huomattavasti iPadille julkaistaviin digitaalisiin oppikirjoihin. Kaliforniassa tehty tutkimus lupaa hyvää digitaalisten oppikirjojen tulevaisuudelle. Tutkimuksen mukaan iPadia hyödyntäneet opiskelijat pärjäsivät kokeissa 19 prosenttia kirjasta opiskelleita paremmin.
Oppikirjajulkaisija Houghton Mifflin Harcourt aloitti syksyllä 2010 pilottihankkeen neljässä koulupiirissä Kaliforniassa. 400 opiskelijaa käyttimatematiikan opiskelussa pelkästään iPadille tehtyä oppikirjasovellusta. Vertailuryhmä käytti perinteistä oppikirjaa.
Tutkimuksessa seurattiin oppimistuloksia ja oppilaiden suhtautumista opiskeluun. Kolmannen osapuolen tekemä tutkimus osoitti digitaalisen oppimateriaalin vaikuttaneen opiskeluun ja oppimiseen selvästi.
iPadilla opiskelleet olivat motivoituneempia sekä aktiivisempia luokassa, ja he suoriutuivat paremmin kouluvuoden lopuksi järjestetyissä tenteissä. iPadin käyttö muutti myös opiskelutapoja. Opiskelijat lukivat enemmän koulun ulkopuolella, ja opiskelu oli itsenäisempää. Myös tunnilta poissa olleet pystyivät tekemään tehtävät paremmin digitaalisen oppikirjan videomateriaalien avulla.
Lopputenteissä iPadia käyttäneet saivat 19 prosenttia paremmat arvosanat. Tutkimuksen tekijät uskovat tulosten osoittavan digitaalisen oppimateriaalin tehostavan selvästi opiskelua ja oppimista.








