iSuppli: pc-kauppa piristyy yhä
Markkinatutkimusyhtiö iSupplin tuoreen raportin mukaan pc-kauppa piristyi syksyllä. Kolmannen neljänneksen aikana toimitettiin yhtiön mukaan yli 88 miljoonaa tietokonetta. Kasvua edelliseltä neljännekseltä kertyi seitsemän prosenttia.
Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kauppa piristyi yli kymmenen prosenttia.
Kasvu osui yhteen iSupplin arvion kanssa, mutta yllätti monet muut analyytikot. Vielä syksyllä pc-myynnin pelättiin sukeltaneen kun suoritinvalmistajat AMD ja Intel varoittivat liiketoimintansa sujuvan odotettua heikommin.
Pääanalyytikko Matthew Wilkinsin mukaan yksityiskuluttajat ja yritykset jatkoivat tietokoneiden hankintaa syksyllä epävarmasta taloustilanteesta huolimatta.
Kasvua nähtiin kaikissa laiteryhmissä, sillä palvelimien lisäksi myös kannettavat tietokoneet ja pöytäkoneet kävivät kaupaksi aiempaa paremmin. Eniten kasvoivat yllättäen pöytäkoneiden toimitukset, jotka piristyivät alkuvuodesta yli 11 prosenttia.
Myös loppuvuodelle ennustetaan kasvua. Viimeisen neljänneksen aikana iSuppli ennustaa pc-myynnin piristyvän noin viiden prosentin verran.








