Tv-maksu kallistuu jo yli 230 euroon
Televisiomaksu nousee jälleen ensi vuoden alussa kolme prosenttia 231 euroon, joka on 6,75 euroa nykyistä maksua suurempi.
Televisiomaksun voi halutessaan maksaa kuukausittain, jolloin kuukausimaksun hinta on 19,95 euroa. Televisiomaksun voi edelleen kuukausittain (19,95 euroa), kolmen kuukauden välein (58,80 euroa) tai puolen vuoden välein (116,25 euroa).
Tv-maksulla rahoitetaan julkisen palvelun Yleisradion toiminta.
Valtioneuvosto päätti korotuksesta 15. lokakuuta.
Nykyisen televisiomaksun kanssa jatkettaneen vielä vuosi 2011, ja selkeen uudistettu yleisradiomaksu tulee voimaan vuonna 2012. Sen lähtötasoksi on kaavailtu 175 euroa. Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner ilmoitti jo, että tuolla tasolla Yle joutuu karsimaan sisältöjään.
Näillä näkymin vuodesta 2012 alkavan yleisradiomaksun suuruudesta ei ole vielä julkistettu päätöstä.








