Twitter-pilailu esti pääsyn USA:aan
Karkotuksen jälkeen Leigh Van Bryan muutti Twitter-tilinsä suojatuksi.
Ole varovainen, mitä kirjoitat sosiaalisessa mediassa, jos olet matkalla Yhdysvaltoihin. Tämän saivat oppia irlantilais- ja brittituristit, joita odotti tyly vastaanotto Los Angelesin lentoasemalla. Huumorintajuttomat maahantuloviranomaiset olivat heti saapuessa selvillä kaksikon Twitter-pilailuista ja ottivat ne tosissaan. Seurauksena oli pikainen paluu kotiin.
Irlantilainen Leigh Van Bryan oli kirjoittanut Twitterissä matkasuunnitelmistaan, että”tuhoan Amerikan” ja”avaan Marilyn Monroen haudan”. Yhdysvaltain viranomaisten mielestä moinen oli aivan liian hurjaa.
Miehen Twitter-viestit näkyivät täysin julkisesti, ja tilin käyttäjätunnuksena oli oma nimi. Viestit herättivät Yhdysvaltain viranomaisten huomion, kertoo The Daily Mail.
Kun Bryan ja hänen 24-vuotias naisystävänsä Emily Banting astuivat lentokoneesta Los Angelesin lentoasemalla, aseistetut vartijat nappasivat heidät heti sivuun. Viiden tunnin kuulustelussa heiltä tivattiin siitä, mitä Bryan oli kirjoittanut Twitterissä.
Mitkään selitykset eivät menneet läpi, kuten se, että ”destroy”-sana tarkoittaisi brittislangissa ”bilettämistä”.
”Virkailijat sanoivat, että meitä ei päästetä maahan Leigh’n twiitin takia. He halusivat tietää, mitä aioimme tehdä. He kysyivät, miksi haluamme tuhota Amerikan, ja yritimme selittää, että se tarkoitti bilettämistä”, Banting selostaa.
”Se on niin naurettavaa, mutta silloin se oli todella pelottavaa. Agentit kohtelivat minua kuin terroristia”, Bryan sanoo.
Agentit etsivät matkatavaroista lapioita
Liittovaltion agentit jopa kävivät läpi miehen matkatavarat etsien lapioita. Naisen he väittivät aikoneen toimia Monroen haudanhäpäisyssä miehen apulaisena.
”Melkein repesin nauruun, kun he kysyivät, aionko olla vahdissa sillä välin, kun Leigh kaivaa Marilyn Monroen ylös. En voinut uskoa sitä, koska se oli lainaus amerikkalaisesta komediasarjasta Family Guy”, hän jatkaa.
Lopulta mies ja nainen vietiin käsiraudoissa pakettiautoon. Sillä heidät kuljetettiin tyrmään eri selleihin, joissa he saivat viettää yön laittomien maahantulijoiden seurassa. Puolen vuorokauden jälkeen kaksikko vietiin takaisin lentoasemalle, jossa he saivat käskyn palata Britanniaan. Paluu tapahtui Pariisin kautta viime keskiviikkona.
Molempien kuulustelupöytäkirjoihin maasta karkotuksen syyksi kirjattiin "Tweeter"-viestit:
”Hän oli viestittänyt Tweeter-sivunsa tilillä, että hän on tulossa Yhdysvaltoihin avatakseen Marilyn Monroen haudan. Mr. Bryan viestitti tweeter-tilillään myös, että hän on tulossa tuhoamaan Amerikan.”
Emily Bantingin karkotuspäätöksessä taas todettiin näin: ”Uskotaan, että matkustat Leigh Van Bryanin kanssa, jolla mahdollisesti on tarkoituksena tulla Yhdysvaltoihin tekemään rikoksia”.
USA:n viranomaiset penkovat Twitteristä avainsanoja
Tapaus todistaa ensinnäkin sen, että Yhdysvaltain viranomaiset ylipäänsä seuraavat sosiaalista mediaa. Toiseksi se osoittaa, että viesteistä pengotaan tarkalla seulalla kaikenlaista, mikä viittaa uhkaan maata kohtaan. Kolmanneksi käy ilmi, että uhkakuvien laadun arvioinnissa taitaa olla parantamisen varaa.
Yhdysvaltain maahantuloa valvovat viranomaiset penkovat Twitteristä tiettyjä avainsanoja ja niiden käyttäjiä. Verkon yksityisyyttä ajava Electronic Privacy Information Centre on luetteloinut ainakin kymmenen sanaa ja ilmaisua, jotka viranomaiset tulkitsevat arveluttaviksi: Illegal immigrant, outbreak, drill, strain, virus, recovery, deaths, collapse, human to animal, trojan.








