Piraatin selitys ei purrut oikeudessa

Työttömyys ei oikeuta latailuun
Työttömyys ei oikeuta piratismiin

Tekijänoikeusrikoksesta käräjäoikeudessa tuomittu mies ei onnistunut saamaan tuomiotaan kumotuksi. Miehen selittelyt eivät tehneet vaikutusta Vaasan hovioikeuden tuomareihin.

Alle kolmekymppinen mies oli käräjillä tuomittu noin 4500 musiikkikappaleen lataamisesta kaikkiaan 20 vertaisverkkoon. Hän esitti oikeudelle, että toiminta olisi ollut määrältään vähäistä. Hovioikeus ei yhtynyt tähän mielipiteeseen.

Tuomittu vetosi tuomion alentamiseksi lisäksi työttömyyteensä ja siihen, ettei hän olisi ostanut musiikkia laillisista lähteistä. Nämäkään eivät uponneet hovioikeuteen.

”Nämä ovat tyypillisimpiä seikkoja, joita syytetyt oikeudenkäynneissä tuovat esiin. Tässäkin tapauksessa niihin vedottiin jo käräjäoikeudessa”, TTVK:n (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) lakimies Kirsi Salo kertoo.

Salon mukaan nämä eivät ole sellaisia tekijöitä, joilla olisi vaikutusta tuomioon – riittää, että rikos on tapahtunut. Korvaukset määräytyvät vahingon mukaan, jonka oikeus arvioi oikeudenhaltijoille koituneen.

Mies tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta 40 päiväsakkoon ja oikeudenhaltijoille maksettavia korvauksia tuomittiin 4638 euroa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös