Ubisoftin kohuttu kopiosuojaus murrettiin heti

Hakkeriryhmä väittää murtaneensa kopiosuojauksen vuorokaudessa
Ubisoftin kohuttu kopiosuojaus murrettiin heti

Ranskalaisen pelijulkaisija Ubisoftin kohuttu pelien kopiosuojausjärjestelmä on murrettu. Hakkeriryhmittymä onnistui murtamaan Assassin's Creed II ja Silent Hunter 5 -peleissä käytetyn kopiosuojauksen alle 24 tunnin sisällä Silent Hunter 5:n julkaisusta, ZDNet kertoo.

Ubisoftin kopiosuojausjärjestelmää on kritisoitu voimakkaasti, koska se vaatii jatkuvan internet-yhteyden Ubisoftin palvelimelle pelaamisen aikana. Yhteyden katkettu tai esimerkiksi Ubisoftin palvelimen kaatuessa peli sammuu. Kohun myötä Ubisoft päätti sallia paikalliset pelitallennukset, mutta se ei hidastanut hakkerien yrityksiä murtaa kopiosuojaus.

Kopiosuojausjärjestelmää on pidetty vahvana, mutta se murtuikin heti. Skid-Row -nimellä tunnettu hakkeriryhmä on murtanut Ubisoftin käyttämän kopiosuojauksen ja julkaissut pelistä murretun version.

Ubisoft ei myönnä kopiosuojauksen murtumista ja kertoo tiedotteessaan, ettei pelejä olisi murrettu ja julistaa asiaan liittyvät huhut virheellisiksi. He myöntävät kuitenkin murrettujen versioiden olemassaolon, mutta niitä luonnehditaan puutteellisiksi.

Skid-Rowin murtaman pelin julkaisutiedoissa väitetään, että murrettu peli toimii normaalisti, kunhan pelaaja ei käytä Ubisoftin käynnistysohjelmaa, Infoaddict.com kertoo.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös