Ulkoistusbuumi tuli ja meni
Ulkoistuspalveluja tarjoavat yritykset ovat luvanneet asiakkailleen yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista: huolet haihtuvat ja rahaa säästyy. TTL:n (Tietotekniikan liitto) juuri julkaistu it-barometri tietää kertoa, että vuosi vuodelta harvemmat suomalaisyritykset ovat enää innokkaita ulkoistamaan it-toimintojaan.
Barometrin mukaan ulkoistusaste on pysynyt ennallaan viime vuosina, suomalaisyritysten it-toiminnoista on ulkoistettu noin 40 prosenttia. Into uusiin ulkoistuksiin sen sijaan hupenee vuosi vuodelta.
Nyt 35 prosenttia vastaajista kertoi yrityksensä tavoittelevan mahdollisimman laajaa ulkoistamista. Vuosi sitten osuus oli vielä 41 prosenttia ja kaksi vuotta sitten 46 prosenttia.
”Tulos on merkittävä etenkin taloustaantuman näkökulmasta, sillä it-palvelutoimittajat ovat markkinoineet ulkoistamista yhtenä keskeisimmistä keinoista reagoida taantumaan. Koska tietotekniikka on nykyisin läsnä kaikkialla, on ulkoistuksesta tullut entistä vaativampaa ja riskialttiimpaa. Tämä selittää ulkoistushalukkuuden vähenemistä voimakkaasta markkinoinnista huolimatta", luonnehtii johtava tutkija Tomi Dahlberg Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta, joka on ollut mukana laatimassa barometria.
TTL:n vuoden 2010 it-barometriin vastasi 176 suomalaisyritysten liiketoiminta- ja it-johdon edustajaa. Tulokset ovat ladattavissa TTL:n sivuilta. Barometrin tekemiseen ovat osallistuneet Viestintätoimisto Text 100 Conexio sekä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun liiketoiminnan teknologian laitos.








