Uutiskommentti: Nokia uhkaa jäädä yksin Symbianin kanssa
Vaikka Symbianin markkinaosuus älypuhelinten käyttöjärjestelmien kilpailussa onkin pudnnut, on se yhä ylivoimainen ykkönen 44…49 prosentin osuudellaan (laskutavasta ja tutkimusyhtiöstä riippuen). Silmiinpistävää on kuitenkin se, ettei Symbianin osuus ole enää kauheasti suurempi kuin pelkän Nokian osuus. Älypuhelinvalmistaja toisensa perään näyttää päätyvän Googlen Androidiin.
Googlen avoimen Linux-pohjaisen Android-alustan älypuhelimia ovat julkistaneet tai tuoneet jo markkinoille esimerkiksi HTC, Motorola, LG, Samsung, Sony Ericsson. Älypuhelimiin yrittävistä pc-valmistajista tukensa ovat antaneet ainakin Acer ja Dell.
Kokonaan Nokian kilpailijat eivät ole Symbiania hylänneet. Etenkin Samsungilla näyttää yhä olevan monen alustan strategia, kun se tuo markkinoille myös Symbian S60 5tth Edition- että Windows Mobile -laitteita.
Tutkimusyhtiö Canalysin mukaan Nokian markkinaosuus älypuhelimissa oli kolmannella neljänneksellä 39,7 prosenttia ja Symbianin 46,2 prosenttia laitteista. Eli tämän arvion mukaan Nokian osuus Symbian-laitetoimituksista oli jo 86 prosenttia.
Google Androidissa houkuttavat lisenssimaksuttomuus, Googlen valmiiksi pakettiin liittämät pslvelut, monien kehittäjien kehumat kehitystyökalut ja laaja muokattavuus kunkin laitevalmistajan ja operaattorin tarpeisiin.
Vielä Android ei uhkaa Symbiania. Sen osuus on tutkimusyhtiöstä riippuen ollut syyskuussa vasta kolmesta neljään prosenttia. Lähempänä se uhkaa Microsoftin Windows Mobilea, jonka osuus on laskenut viime vuoden lähes 14 prosentista alle yhdeksään. Esimerkiksi HTC:n ja Samsungin osa älypuhelimista on vaihtunut jo Androidiin.
Hyvä kysymys on, pystyykö Nokia yksin pitämään elinvoimaisena Symbianin, kun melkein kaikki muut valmistajat luopuvat siitä ...








