Valmistaja: muistihinnat nousuun ensi vuonna
Keskusmuistien hinnat nousevat ensi vuoden alussa, ennustaa taiwanilaisen muistivalmistaja Adatan toimitusjohtaja Simon Chen.
Verkkolehti Digitimesin tietojen mukaan muistihintojen odotetaan nousevan ensi vuonna tuntuvasti nykyistä korkeammalle tasolle. Chenin mukaan nousu johtuu erityisesti valmistajien tuotantoleikkauksista, joiden vaikutukset alkavat näkyä sirukaupassa viiveellä.
Muistihinnat ovat olleet loppuvuonna ennätysalhaisella tasolla. Valmistajien mukaan hinnoittelu ei enää ole terveellä pohjalla, sillä piireistä maksettavat hinnat eivät kata valmistuskuluja. Polkumyyntiin ovat johtaneet valmistajien aggressiiviset hintanokittelut.
Useat valmistajat aloittivat hintojen nostamiseksi piirien tuotantorajoitukset joulukuun aikana.








