Valtava telefuusio kaatui – 4 miljardin jättimoka laukesi

Valtava telefuusio kaatui – 4 miljardin jättimoka laukesi

Jättimäinen 39 miljardin dollarin operaattorikauppa on kaatunut Yhdysvalloissa. AT&T ei voikaan ostaa T-Mobilea. Molemmat yhtiöt ovat nyt pulassa seurausten kanssa. Erityisesti AT&T:lle kyseessä on historiallisen luokan moka, sillä yhtiö joutuu maksamaan neljä miljardia dollaria tyhjästä.

AT&T on Yhdysvaltojen toiseksi suurin matkapuhelinoperaattori. Yhtiö ilmoitti maaliskuussa, että se haluaa ostaa maan neljänneksi suurimman kännykkäoperaattorin T-Mobilen (USA:an syntyy valtava telejätti – matkapuheluhinnat vaarassa). Kauppahinta olisi ollut 39 miljardia dollaria (noin 30 miljardin euroa).

Näin syntyvä operaattorijätti olisi noussut Yhdysvaltojen suurimmaksi. Sillä olisi ollut 130 miljoonaa asiakasta.

Kauppa törmäsi kuitenkin viranomaisten voimakkaaseen vastustukseen. Operaattorit yrittivät ensin etsiä sopuratkaisua. Nyt AT&T ja T-Mobile ovat kuitenkin todenneet, ettei kaupasta tule mitään. Ostotarjous on vedetty pois.

Suuria ongelmia molemmille

Molemmille osapuolille on tiedossa vaikeuksia. AT&T:n suurin ongelma on verkon ruuhkautuminen. Yhtiö on pääasiallinen Applen iPhonen operaattorikumppani. iPhonen ja muiden älypuhelinten datakäyttö on ylikuormittanut AT&T:n verkot.

T-Mobilen verkon käyttö olisi helpottanut AT&T ruuhkaongelmaa. Nyt yhtiö joutuu keksimään muita ratkaisuja. Asia ei korjaannu pelkillä laiteinvestoinneilla, sillä operaattorilla ei ole käytössään riittävästi ilmatilan taajuuksia.

Kaupan kariutuminen on myös isku T-Mobilelle ja sen omistajalle Deutsche Telekomille. T-Mobile kyntää taloudellisesti syvällä, ja Deutsche Telekom haluaa siitä eroon.

Neljän miljardin dollarin moka

T-Mobilen asemaa helpottaa hieman AT&T:n jättimäinen virhe. Yhtiö nimittäin lupautui maksamaan T-Mobilelle poikkeuksellisen kovan sopimussakon, jos kauppa kaatuu.

AT&T joutuu nyt pulittamaan T-Mobilelle neljä miljardia dollaria (yli kolme miljardia euroa). T-Mobilen taloudelliset pulmat ovat kuitenkin niin pahoja, ettei edes näin suuri raharuiske ole suuri lohdutus. Deutsche Telekom olisi paljon mieluummin myynyt operaattorin AT&T:lle.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös