Varasti sim-kortin, teki 142 000 euron laskun

Varasti sim-kortin, teki 142 000 euron laskun

Puhelimen sim-kortin kanssa kannattaa olla tarkkana. Australiassa varas vei sähkömittarissa olleen sim-kortin. Omistaja huomasi asian vasta kun hän sai jättimäisen laskun. Laskun aiheuttaja sai kovan rangaistuksen.

Asiasta kertoo australialainen The Mercury -lehti. Oikeusistuin on tuominnut 33-vuotiaan naisen, joka ilmeisesti sai sim-kortin toiselta henkilöltä.

Sim-kortti oli varastettu etäluettavasta sähkömittarista, joka siirsi kulutustietoja Aurora-sähköyhtiölle puhelinverkossa.

Elokuvien lataamisesta hurja lasku

Sähköyhtiö ei huomannut varkautta ennen kuin se sai laskun. Summa oli 193 187 australian dollaria eli noin 142 000 euroa.

Nainen oli käyttänyt puhelimen datayhteyttä esimerkiksi kymmenien elokuvien lataamiseen internetistä. Hän soitti sim-kortilla myös itselleen ilmaisia puheluja.

Nainen yritti selittää, ettei hän tajunnut korttia varastetuksi. Oikeusistuin ei tätä uskonut vaan langetti naiselle puolen vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja lisäksi vuoden ehdollisen rangaistuksen. Lisäksi nainen joutuu korvaamaan kyseiset 142 000 euroa sähköyhtiölle.

Kännykkäliittymiä käytetään yhä useammin erilaisissa etäohjattavissa laitteissa. Sim-kortin varkauden mahdollisuus on hyvä huomioida esimerkiksi erilaisten estojen avulla. Aurora-sähköyhtiö toteaa, että jättilaskujen muodostuminen pyritään jatkossa estämään.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös