Verkkokauppa.com: ei enää edullisia levyjä Virosta
Viron hyvitysmaksuton myynti on loppunut, mutta Ahvenanmaan arvonlisäveroton myynti jatkuu.
Verkkokauppa.com on lopettanut hyvitysmaksuttomien cd- ja dvd-levyjen myymisen Viron kautta, kertoi Taloussanomien Itviikko torstaina. IPostimyynnillä Viron kautta pystyttiin kiertämään tekijänoikeuksien haltijoille meneviä hyvitysmaksuja myös esimerkiksi mp3-soittimista.
Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä sanoi Itviikolle, että Virosta ei ole pystynyt tilaamaan tuotteita enää kuukauteen.
Seppälä kertoo Tietokone-lehdelle, että Virron toiminta oli kannattavaa, mutta liikevaihtoa kertyi loppuvaiheessa enää muutamia miljoonia euroja vuodessa. Se on vähän Verkkokauppa.comin viime vuoden 192 miljoonan euron liikevaihtoon nähden.
Muidenkaan tuotteiden tuontia ei kannattanut jatkaa Virosta sen jälkeen, kun cd- ja dvd-aihioiden kysyntä hiipui.
Suomessa peritään yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua laitteista ja tarvikkeista, joille voi kopioida tekijänoikeuden alaisia teoksia. Maksua selitetään sillä, että Suomen laki mahdollistaa teoksien yksityisen kopioinnin. Hyvitysmaksun kautta teosten tekijät saavat korvauksen kopioinnista. Esimerkiksi dvd-levyn hyvitysmaksu on noin 0,65 euroa.
Suomen määräämä maksu ei koske ulkomailta ostettuja tuotteita, ja maksuja voitiin siksi kiertää Viron kautta.
Seppälä kertoo Tietokoneelle, että Verkkokauppa.com jatkaa postimyyntiä Ahvenanmaalta. Sieltä ostetuista riittävän edullisista tuotteista ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa, kun toimituksen kokonaishinta jää enintään noin 45 euroon.
"Myynti Ahvenanmaalta on ollut todella hyvää", sanoo Seppälä Tietokoneelle tarkemmin yksityiskohtia paljastamatta.








