Verkkolaskutus etenee sittenkin

Verkkolaskutus etenee sittenkin

Kuluttajat eivät ole vielä verkkolaskutuksen pariin rynnistäneet sankoin joukoin, mutta yritykset ovat sen edut jo havainneet: laskuja liikkuu bittimuodossa entistä enemmän. Basware kertoo palvelunsa välittävän jo yli miljoona sähköistä laskua kuukaudessa.

Baswaren Business Transactions -verkkolaskupalvelussa rikottiin miljoonan kuukaudessa välitetyn verkkolaskutransaktion ja hankintasanoman raja maaliskuussa. Yhtiö välitti viime vuonna maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa verkkolaskutransaktiota, ja määrän uskotaan kasvavan merkittävästi sähköisen laskutuksen ja sähköisten asiakirjojen välityksen lisääntyessä.

”Yritykset oivaltavat yhä laajemmin verkkolaskutuksen tuomat merkittävät hyödyt prosessien tehostuessa ja kustannusten laskiessa. Myös muita sanomia kuten sähköisiä tilauksia ja tilausvahvistuksia tullaan välittämään yhä enemmän. Verkkolaskutuksen ja sähköisten transaktioiden lisääntyminen maailmalla tarjoaa Baswarelle merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia”, johtaja Jukka Virkkunen Baswarelta kertoo.

Kasvun varaa onkin vielä runsaasti. Tällä hetkellä alle 10 prosenttia kaikista Euroopassa lähetettävistä yritysten välisistä laskuista välitetään sähköisesti.

Virkkusen mukaan verkkolaskutus lisääntyy tällä hetkellä nopeasti myös Suomessa: ” Meillä ollaan aivan kehityksen kärjessä. Yrityksille on tarjottava palvelut ja ratkaisut, joilla verkkolaskutukseen siirtyminen on helppoa ja edullista.”

Basware muistuttaa, että hyvä osoitus sähköisen laskutuksen eduista paperilaskuihin nähden on ollut islantilaisen tulivuoren aiheuttama lentohässäkkä. Maksuja viivästyi, kun laskuja ei voitu toimittaa vastaanottajille

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös