Verkosta ensi kertaa sotilasliiton taistelutanner

Yhdysvallat ja Australia sopivat kyberpuolustuksesta
Verkosta ensi kertaa sotilasliiton taistelutanner

Kybersodankäyntiin varaudutaan ensi kertaa sotilasliiton riveissä. Yhdysvallat ja Australia julistivat torstaina, että vastedes verkkohyökkäys toista osapuolta vastaan voi johtaa molempien yhteisiin vastatoimiin. Maat ovat olleet puolustusliitossa jo 60 vuotta.

Tähän asti Tyynen valtameren ylitse kurottuvan liiton sopimus on velvoittanut maita toimiin, jos jompi kumpi joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Nyt julistus laajentaa vanhan sopimuksen kattamaan myös verkkotaistelut.

"Tässä on pitkälti kyse sen tunnustamisesta, mitä olen monesti toistanut, että kybermaailma on tulevaisuuden taistelutanner", Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta sanoi uutistoimisto Reutersille.

"Tulemme työskentelemään paitsi kyberhyökkäyksiltä puolustautumiseksi myös olemaan aggressiivisia kyberhyökkäyksien suhteen. Parhaiten onnistumme, kun emme tee tätä yksin, vaan toimimme kumppaniemme kanssa", Panetta totesi.

Askelta pidetään johdonmukaisena jatkona Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallituksen kyberstrategialle. Siinä linjattiin, että tietyt kyberhyökkäykset voivat johtaa toimiin niiden sitoumusten nojalla, jotka on kirjattu olemassaolevissa sotilaallisissa sopimuksissa.

Yhdysvaltain armeija on aiemmin varoittanut, että hyvin tuhoisa kyberhyökkäys voi johtaa reaalimaailman sotilaalliseen vastaukseen. Tähän mennessä tunnetut verkkohyökkäykset keskeisiä yhdysvaltalaisia verkkoja vastaan ovat keskittyneet datan varastamiseen. Pentagon kertoi heinäkuussa, että ulkomainen tiedustelupalvelu oli anastanut 24 000 tiedostoa sotilaskaluston sopimusvalmistajalta.

Nato vasta laatinut strategian

Kyberpuolustuksen ongelmana on edelleen se, että on hyvin vaikeaa varmuudella määrittää, mikä taho on jonkin verkkoiskun syyllinen. Voidaan vain sanoa, että jäljet näyttävät johtavan johonkin maahan, mutta siltikään ei voida varmasti sanoa, että kyseisen maan hallitus olisi hyökkäyksen takana.

Yhdysvaltain ja läntisen Euroopan sotilasliitto Nato ei ole vielä ilmoittanut, että se liittäisi kyberhyökkäyksen mukaan liittosopimuksensa sotilaallisiin puolustuspykäliin. Toistaiseksi on saatu aikaiseksi lähinnä erilaisia kyberpuolustuksen mainitsevia strategiapapereita.

Nato aloitti kyberpuolustusohjelmansa suunnittelun vuonna 2002 Kosovon sodan yhteydessä. Silloin Serbia-mieliset hakkeriryhmät kaatoivat palvelunestohyökkäyksellä Naton uutispalvelun ja tukkivat Naton sähköpostipalvelimen roskapostitulvalla.

Vuonna 2008 Nato-maat hyväksyivät kyberpuolustusta koskevan yhteisen politiikan sen jälkeen, kun Viro oli joutunut laajan verkkohyökkäyksen kohteeksi. Kyseisen sopimuksen yksityiskohdat ovat salaisia. Viroon Nato on kuitenkin perustanut nettisodankäynnin keskuksen.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös