Viestintävirasto juhli ja palkitsi

Viestintävirasto juhli ja palkitsi

Nyt on tullut kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Telehallintokeskus vaihtoi nimensä Viestintävirastoksi. Merkkipäivän kunniaksi juhlakalu järjesti juhlaseminaarin, jossa puhuivat muun muassa Microsoftin Ari Rahkonen, liikenne- ja viestintäministeriön Harri Pursiainen ja F-Securen Mikko Hyppönen. Samalla jaettiin myös tunnustuspalkinto sähköisen viestinnän edistämisestä.

Samoilla juhlilla kuitattiin kaksi muutakin merkkipäivää. Viestintäviraston tietoturvayksikkö Cert-fi täytti sekin 10 vuotta, ja fi-verkkotunnuksia on myönnetty jo 25 vuotta.

Viestintävirasto kokee kehittyneensä vuosien aikana rohkeaksi viestintämarkkinoiden ja -palvelujen valvojaksi ja edistäjäksi. Edistämisen nimissä myönnettiin seminaarin yhteydessä ensimmäinen sähköisen viestinnän edistäjän tunnustus.

Sen pokkasi itselleen Karvian kunta huippunopean laajakaistan edistämisestä ja tehokkaasta toteutuksesta alueellaan. Laajakaistaverkkoa hyödynnetään kuntalaisten sähköisessä asioinnissa, tv-lähetysten vastaanotossa ja koulujen verkko-opiskelussa.

Laajakaistan leviäminen Karvian kuntaan liittyy valtakunnalliseen niin sanottuun Laajakaista 2015 -hankkeeseen, jolla pyritään saamaan koko Suomeen huippunopeat, 100 Mbit/s-nopeudella toimivat laajakaistayhteydet. Tavoitteeseen pyritään valtion, kuntien ja operaattoreiden yhteistyöllä. Operaattoreiden kiinnostusta asiaan on moitittu julkisesta tuesta huolimatta laimeaksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös