Vika äänestysjärjestelmässä, paljastaja vangittiin

Sähköinen äänestys kyseenalaistettu Intiassa
Vika äänestysjärjestelmässä, paljastaja vangittiin

Sähköisestä äänestyksestä on kaavailtu tulevaisuuden vaikuttamiskeinoa, mutta siitä saadut kokemukset kaikkialla eivät ole rohkaisevia. Uusin skandaali käryää parhaillaan Intiassa: maan sähköisessä äänestysjärjestelmässä olevia aukkoja osoittanut tietoturvatutkija vangittiin.

Viikon putkassa viettänyt Hari Prasad vapautettiin viikonloppuna takuita vastaan. Asiasta on kirjoittanut muun muassa Computerworld.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Prasadin puoleen kääntyivät erään viime syksyn vaaleissa tappiolle jääneen ehdokkaan kannattajat. He halusivat tietää, voiko sähköisen äänestyksen tuloksia manipuloida. Kyllä voi, vakuutti Prasad, ja esitteli hakkerointia itse rakentamallaan äänestyslaitteella.

Tämän jälkeen joku toimitti Prasadille aidon äänestyskoneen, jotta tämä voisi toistaa hakkerointiesityksensä sillä. Tämänkin laitteen manipulointi onnistui.

Viikko häkissä

Asiasta noussut kohu ei ollut Intian valtaapitävien ja viranomaisten mieleen. He kävivät tietoturvatutkijan kimppuun: hänet pidätettiin syytettynä äänestyskoneen varastamisesta. Prasad ei ole suostunut paljastamaan, mistä sai äänestyskoneen. Häntä pidettiin telkien takana kokonainen viikko, kunnes vapaus takuita vastaan koitti viime viikonloppuna.

Episodi on herättänyt runsaasti huomiota eri puolilla maailmaa. Suomessakin Effi (Electronic Frontier Finland ry) ennätti vaatia julkilausumassaan Prasadin vapauttamista. Effi vastusti tarmokkaasti Suomessa kokeiltua ja fiaskoksi osoittautunutta sähköistä äänestämistä.

”Effi pelkää, että Prasadin pidättäminen muodostaa jälleen uuden vaarallisen ennakkotapauksen, jolla hyökätään tietoturvatutkijoiden sananvapautta vastaan. Erityisesti poliittisesti herkissä aiheissa, kuten äänestysjärjestelmien luotettavuudessa, vapaa tieteellinen tutkimus olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää järjestelmien legitimiteetin varmistamiseksi”, todetaan yhdistyksen tiedotteessa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös