Virtuaalihahmoille krakat kaulaan

Gartnerilta opastusta yritys-avatarien käyttöön
Virtuaalihahmoille krakat kaulaan

Yritysten uskotaan ottavan nettitekniikan suomia uusia yhteydenpitovälineitä runsaammin käyttöön. Moni tunnustelee jo yhteisöpalvelujen mahdollisuuksia ja virtuaalimaailmoistakin on puhuttu jo pitkään. Ei ole lainkaan yhdentekevää, minkälainen resupekka virtuaaliympäristössä viilettää firman nimissä, Gartnerin konsultit neuvovat.

Jos yritys päätyy jonkinlaiseen virtuaalitilaan asiakkaitaan ja kumppaneitaan kohtaamaan, sen kasvoina esiintyy yleensä joku avatar-hahmo. Gartner uskoo, että muutaman vuoden kuluttua suurella osalla yrityksistä on selkeät ohjeet avatarien käyttäytymisen ja pukeutumisen muokkaamiseksi yrityskuvaan sopiviksi.

”Neuvomme yrityksiä laatimaan ohjeiston siitä, miten työtekijöiden tulee esiintyä yritystä edustaessaan, niin todellisessa kuin virtuaalimaailmassakin”, Gartnerin johtaja James Lundy sanoo.

Second Life on virtuaalimaailma, johon yritykset ovat perustaneet omia virtuaalikonttoreitaan. Hahmoja ohjaavat työntekijät helposti kiintyvät hahmoihinsa ja ryhtyvät esimerkiksi pukemaan niitä mielensä mukaan.

Gartner korostaakin erityisesti, että firmassa noudatettava pukeutumissäännöstö on ulotettava koskemaan myös avatareja.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös