VTT iskee energiahukan kimppuun
Energiansäästö on ollut kova juttu jo pitkään, ainakin ympäristöaktiivien ja useimpien it-firmojen tiedottajien mukaan. Parhaillaan on käynnissä eurooppalainen tietotekniikkahanke, jonka tähtäimessä on hulppea viidenneksen leikkaus palvelinkeskusten energiankulutuksesta.
VTT:llä on hankkeessa keskeinen rooli. Se kehittää simulaatiomallia, jonka avulla energian kulutusta mallinnetaan sekä testataan erilaisia energiansäästötapoja.
Tähän mennessä energian yritetty säästää pääasiassa kehittämällä yksittäisiä laitteiston komponentteja energiatehokkaammiksi. FIT4Green-hanke ottaa huomioon koko ict-ketjun eli asiakkaalta verkon kautta palvelinkeskukseen, jolloin koko ketjun energian kulutus voidaan optimoida yksittäisen laitteen sijasta.
Hankkeen tavoitteena on myös, että suoran 20 prosentin säästön lisäksi vähentyneen sähkön kulutuksen ansiosta palvelinkeskuksen jäähdytyksessä säästetään 30 prosenttia kuluista. Tästä myös luonto kiittää ja hiilijalanjälki pienenee. Ympäristökuormaa pyritään keventämään myös siirtämällä palveluja palvelinkeskuksille, joiden sähkö voidaan tuottaa mahdollisimman päästöttömästi.
Simulaatiomallin kehittämisen lisäksi VTT on mukana luomassa uutta hallintakerrosta nykyisten palvelinkeskusten ohjausjärjestelmien päälle. Sen voi liittää minkä tahansa tyyppisen palvelinkeskuksen ohjausjärjestelmään, ja sillä kontrolloida palvelinkeskuksen resurssien käyttöä sekä sammuttaa käyttämättömät laitteet.








