Vuosi 2000 -ongelmat palasivat

Huono korjaus saattoi rikkoutua vuodenvaihteessa
Vuosi 2000 -ongelmat palasivat Kuva: F-Secure.

Kymmenen vuotta sitten jännitettiin, miten maailma selviää vuosiluvun 2000 aiheuttamista tietokoneongelmista. Ongelmat jäivät silloin melko vähäisiksi, mutta nyt samat pulmat voivat kummitella uudestaan. Syynä ovat vuonna 1999 tehdyt purkkaviritykset.

Vuosi 2000 aiheutti tietokonejärjestelmille pahoja ongelmia, koska lukemattomat ohjelmat käsittelivät vuosilukuja vain kahden viimeisen luvun avulla. Esimerkiksi henkilön iän laskeminen ei enää välttämättä onnistunut vuonna 2000, sillä laskutoimitus olisi ollut muotoa 00-80. Ohjelma olisi saanut 20-vuotiaan henkilön iäksi -80 vuotta. Ongelmia korjattiin aikanaan miljardeilla euroilla joka puolella maailmaa.

Pikaviritykset voivat tuoda ongelmia

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo yhtiön blogissa, että Y2K-ongelmia voidaan nähdä nyt uudelleen. Syynä on se, että osa korjauksista oli melkoisia virityksiä.

Ohjelmoijat saattoivat vain lisätä ohjelmaan ohjeen, jonka mukaan alle kymmenen olevat vuosiluvut tarkoittavat 2000-lukua, ja yli kymmenen vuosiluvut 1900-lukua. Jos pikakorjaus unohtui käyttöön, se ei enää toimi oikein nyt kun vuosiluku on 2010.

Blogin lukija kertoo esimerkin eräästä Mac-sovelluksesta, jonka vuosiluku vaihtui vuodenvaihteessa muotoon 1910. Päivämäärät eivät enää toimi oikein, sillä korjaus tehtiin aikanaan huonosti.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: 2000, F-Secure, ongelma, Y2K
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös