WebM tulee web-videoihin: Joko Flashin aika on ohi?
Googlen I/O-kehittäjätapahtumassa sanottiin tällä viikolla, että melkein kaikkea on voinut tehdä vapaasti ja korvauksetta webiin avointen standardien, html:n, css:n ja javascriptin avulla, mutta video on puuttunut. Google haluaa muuttaa tämän.
Tapahtumassa esitelty VP8-videokoodekki ja WebM-videoformaatti olivat mieluisia uutisia niille, joita Adobe Flashin yksinvalta ja Microsoftin Silverlightin uhka huolettavat.
Operan WebM:ää tukevan 10.54-testiversion saa jo webistä, kuten myös varhaisen Firefoxin testiversion.
Googlen esittelemälle WebM-formaatille ovat luvanneet tukensa ainakin Mozilla (Firefox) ja Opera Software. Molemmista on jo varhaiset kehitysversiot WebM-tuella.
Mozillan johtaja sanoi, että WebM-tukea ollaan tuomassa myös Android- ja Maemo/MeeGo-alustoille. Nokiasta en vielä perjantaina saanut kommenttia siihen, miten VP8:aan ja WebM:ään suhtaudutaan. Yllättyisin, jos avoin formaatti ei saisi myös Symbian-selaimessa tukea.
Microsoft taas vakuutteli VP8-tuen tulevan IE9-selaimeensa, mutta ilmeisesti erikseen ladattavana laajennuksena. Tämä herätti epäilyjä venkoilusta. Ainakaan Microsoftin Silverlightille ei voine enää ennustaa suurta menestystä. Adobe Flash -laajennuksen ylivalta on ollut niin suuri, ettei Microsoftin tekniikkaa haluta päästää samaan asemaan.
Iso asia WebM-videossa on avoin VP8-videokoodekki. Nykyisin webissä käytettyä mpeg-4 H.264 -videota pidetään riskinä, koska lisenssimaksut voivat uhata tulevaisuudessa web-videoitakin ...








