Welho kokeilee tv-ohjelmien verkkotallennusta − myös teräväpiirtona
Jarno Haikonen (vas.) ja Johan Flykt sanovat, että elokuvat ja tv-ohjelmat vievät laajakaistan kehitystä eteenpäin. Tv-jakelussa taas 3d-lähetyksistä toivotaan uutta hittiä, ja ensimmäisiä kokeiluja tehdään kenties jo tänä vuonna.
Pääkaupunkiseudulla toimivassa kaapeli-tv-operaattori Welhossa ei uskota Elisan ja Teliasoneran laajakaista-tv-hankkeisiin, vaan niiden sijaan panostetaan yhteistyöhön avoimempien netti-tv-palveluiden kanssa. Welho itse aikoo kokeilla uudelleen elokuvien vuokrauspalvelua. Sitäkin nopeammin alkaa tv-ohjelmien verkkotallennuksen pilotointi.
Sanoma Entertainmentin Welhossa uskotaan, että suomalaisten netti-tv-innostus lähtee ensin liikkeelle maksuttomista palveluista, joita MTV3, Nelonen ja Yleisradio ovat avanneet.
“On kätevää, kun ohjelmia voi katsoa, kun on aikaa. Päätelaite on hyvin usein kannettava pc. Tätä kautta palvelu löytää myös isompaan ruutuun eli televisioon“, sanoo Welhon liiketoimintajohtaja Johan Flykt Tietokone-lehdelle ja jatkaa: “Emme oikein usko suljettuihin ratkaisuihin, joissa pitää olla joku tietty set-top-box, jotta voi käyttää sisältöä. Nopea laajakaista sen sijaan tarvitaan aina hyvälaatuiseen sisältöön.”
Kilpailijoiden Elisan ja Teliasoneran hankkeet tuoda perinteiset tv-kanavat laajakaistalla kotiin eivät siis sytytä. “Tavallisten kanavien tuominen laajakaistan kautta kotiin ei tuo hirveästi mitään arvoa. Avoimen netin puolella sen sijaan alkaa tulla uudenlaisia palveluita”, toteaa kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen Welhosta.
Perinteiset teleleoperaattorit lisäävät kilpailua laajakaistaan tuomalla tv-sisältöä adsl2+- tai valokuituliittymien kautta koteihin. Kaapeli-tv-operaattorit taas hoitavat kaapeliverkossaan perinteiset broadcast-kanavat. Ne hakevat kasvua muualta.
Welho järjesti aiemmin 200 megabitin laajakaistan asiakaspilotin, ja yhdessä taloyhtiössä peräti gigabitin laajakaistan kokeilun.
Palautteen perusteella 200M-liittymä tuotteistettiin jo maaliskuussa uudeksi nopeusluokaksi. Pian samaa mallia kokeillaan uuden palvelun kanssa.
Asiakaspilotti alkaa ensi kuussa
Huhtikuusta alkaen Welho hakee suljettuun testiin ihmisiä tv-ohjelmien verkkotallennusta varten. Ajatus on kiinnostava, koska Elisa vetäytyi omasta laajimmasta 36 tunnin tallennuspalvelustaan, Teliasonera ei uskaltanut tuoda tekijänoikeustilanteen takia tallennusta ip-tv-pakettiinsa lainkaan, ja itsenäinen Tvkaista on poliisitutkinnassa. “Teemme tietenkin kaiken lainmukaisesti”, painottaa Johan Flykt. “Kyseessä' on suljettu kokeilu.”
Flykt ja Haikonen eivät paljasta yksityiskohtia. Sen verran he kertovat, että tarkoitus on saada kaapelimodeemiasiakkaille suunnattuun pilottiin mukaan myös teräväpiirtotason tv-sisältöä.
Siitäkään ei ole varmuutta, milloin palvelu aikanaan tulisi myyntiin. Tv-ohjelmien verkkotallennukseen voi liittyä paljon tekijänoikeuskiemuroita toteutustavasta riippuen.
Toiveena parempi kuvanlaatu netti-tv:stä
Yle Areena on kattavin kotimainen netti-tv-palvelu, mutta se on mitoitettu vielä melko hitaille yhteyksille. Welho toivoo tiiviimpää yhteistyötä, jotta katsojille voitaisiin tuoda parempi kuvan- ja äänenlaatu. Kaistan jakamiseen on useita teknisiä vaihtoehtoja.
Welhossa uskotaan, että kansaa kiinnostaa eniten ajansiirto ja tv-ohjelmien katselu itselle sopivaan aikaan. Suomalaiset tv-kanavat ovat avanneet palveluita, mutta ne eivät vielä hyödynnä nopeimpia laajakaistayhteyksiä.
“Olemme aloittaneet keskustelut, millä mallilla saataisiin tarjottua laadukkaat palvelut Welhon verkossa. Yleisesti laajakaistat ovat megabitin tai kahden tasoa, mutta meillä on mahdollisuus välittää laadukkaampaa kuvaa”, sanoo Haikonen.
Yhteistyötä voisi tarkoittaa sitä, että tv-ohjelmia tuotaisiin julkisesta internetistä Welhon verkkoon, jossa sitä voitaisiin jakaa paikallisemmin.
Uudistettu videovuokraamo tulossa
Kolme vuotta sitten Welho avasi verkossa SF Anytime -palvelun perustuvan videovuokraamon netissä. Se on kaikessa hiljaisuudessa suljettu, ja nyt Welho linkittää tv-kanavien sivuille. “Se on tilapäisesti pois sivuiltamme. Tämä on alusta- ja tekniikkakysymys. Olemme tuomassa uutta tilalle”, kertoo Johan Flykt.
Welho Play perustui SF Anytimen lisäksi osin Nelosen tv-sarjatarjontaan. Se käytti Windows Media -kopiosuojausta (drm), mikä käytännössä rajoitti katselun Windows-pohjaisin pc-koneisiin.
Jarmo Haikonen kertoo, että uuden sukupolven nettivuokraamo on kuitenkin suunnitteilla, muta sen aikataulusta hän ei paljasta vielä mitään. Hanke on vasta sen verran kesken.
Uudesta palvelusta Welho haluaisi sellaisen, että elokuvien vuokraaminen onnistuu kaikilla koneilla ja myös kodin viihdelaitteilla, kuten esimerkiksi Playstation 3 -pelikonsoleilla-
Huippunopea laajakaista käy kaupaksi
Ciscon kaapelimodeemi oli vuodenvaihteessa noin 116 000 taloudella, ja keskimääräinen nopeus noin 5 Mbit/s. Welho uskoo nopeuksien nousevan vauhdilla uusien liittymien myötä, kun hitainkin myytävä nopeusluokka on 10 Mbit/s.
Welho uudisti maaliskuussa kaapelimodemiliittymänsä siten, että uusmyynnissä nopeusluokat ovat 10, 40, 100 ja 200 megabittiä verkosta asiakkaan suuntaan. Johan Flykt sanoo, että näin nopeille liittymille on jo tarvetta, koska monissa perheissä on jo tietokone jokaisella perheenjäsenellä, ja usein kaistaa vaativat myös pelikonsoli ja muut laitteet. “Moni ajattelee, että mihin nopeaa laajakaistaa tarvitsee. Silloin usein mietitään, että kotona on vain yksi käyttäjä, joka lukee sähköpostia tai käy verkkopankissa.”
Haikonen sanoo, että uusista liittymistä suurin osa on ollut perustasoa nopeampia 40 ja 40 megabitin liittymiä. Maaliskuusta lähtien alle 10 megabitin nopeusluokat jäivät myynnistä kokonaan pois. Welho siis päivittää valikoimansa kerralla ison loikan ylöspäin.
Nykyisten liittymien nopeudet eivät nouse, mutta Haikonen sanoo, että asiakkaat saavat vaihtaa uusiin liittymiin. Se houkuttelee monia, koska esimerkiksi uusi 10M-liittymä on jo edullisempi kuin vanha 2M-liittymä. Asiakkailta toivotaan tosin hetken kärsivällisyyttä, koska nyt asiakaspalvelussa on liittymäuudistuksen jälkeen kovin ruuhka päällä.
Johan Flykt toteaa, kaapelimodeemiliittymien nopeudet eivät nykyisellä eurodocsis 3.0 -standardilla rajoitu nykyiseen 200 megabittiin sekunnissa verkosta päätelaitteen suuntaan, vaan kanavia yhdistämällä (channel bonding -tekniikka) nopeuksia voidaan tulevaisuudessa edelleen kasvattaa.
Welho kuuluu kuuluu Sanoma-koserniin, kuten myös Tietokone-lehteä kustantava Sanoma Magazines Finland.








