WikiLeaks-Manning tuomarin edessä
Ensimmäisenä Manningin vuotamana salaisuutena pidetään rajua videota, jossa jenkkikopterista tapetaan siviilejä. Se löytyi Manningin koneelta, mutta videopätkä oli palveluspaikassa yleisessä tiedossa ja puheenaiheena jo kuukausia ennen vuotoa.
Viime vuosien järisyttävimmistä WikiLeaks-vuodoista syytetyn Bradley Manningin tapauksen oikeuskäsittelyn on alkanut USA:ssa. Tiedusteluaineiston analysointitehtäviin määrättyä sotilasta syytetään siitä, että hän olisi välittänyt WikiLeaksille salaista materiaalia sotatoimista Irakissa ja Afganistanissa samoin kuin maansa lähetystöjen diplomaattiviestejä.
Manningin syyllisyyttä on pidetty selvänä, mutta puolustus yrittää parhaansa mukaan horjuttaa tätä käsitystä. Vaikka miehen koneelta on löytynyt paljon tapaukseen liittyvää aineistoa, palveluspaikan koneita ei ilmeisesti ollut suojattu edes salasanoin. Näin moni muukin on voinut käyttää samaa konetta.
On myös korostettu, että Manningin ja hänen kollegoidensa tehtävä oli analysoida aineistoja, joten niiden tallentamiseen koneelle oli aivan asiallinen syy.
Puolustuksen tätä muuria nakertaa se, että Manning oli tunnustanut vuodot eräälle hakkerille, ja jäi kiinni tämän ilmiannon vuoksi. Kyseinen hakkeri todisti tästä oikeudessakin.
Puolustus on ottanut esiin myös sen, että Manningilla oli ongelmia niin itsensä kuin tovereidensa kanssa. Epävakaa luonne ja ahdistuneisuus olisivat täten vaikuttaneet vuotoon.
Syyttäjäpuoli on esitellyt Manningin ja WikiLeaksin Julian Assangen viestinvaihdoksi sanottuja sähköposteja, joissa Manning olisi esittänyt toiveen, että vuodot paljastaisivat nykyaikaisen sodankäynnin luonteen.
Nyt on käynnissä tapauksen esikäsittely, joka kestää vielä muutaman päivän. Sen jälkeen päätetään, joutuuko Manning sotaoikeuden eteen. Todennäköisesti näin käy, ja siinä tapauksessa hänelle vaaditaan elinkautista vankeustuomiota.








