WikiLeaksille turvapaikka myös Suomesta?

"Hajautettu arkkitehtuuri toimii ensisijaisena keinona varmistaa saatavuus"
WikiLeaksille turvapaikka myös Suomesta? Ville Oksanen on lakimies, tutkija ja kansalaisjärjestö Effin aktiivi. Hän kirjoittaa Tietokone.fi:n it-alan juridiikkaa sivuavaa blogia.

Ruotsin piraattipuolue kerää tällä hetkellä itselleen PR-pisteitä ilmoittamalla ottavansa osan WikiLeak-palvelusta omille palvelimillensa. Tämä ylimääräinen palvelinkapasiteetti ei varmasti haittaa WikiLeaksiä.

Voisi kuitenkin olettaa, että todellisuudessa mahdollisimman hajautettu arkkitehtuuri toimii jatkossakin palvelun ensisijaisena keinona varmistaa palvelun saatavuus.

Vaikka Ruotsin viranomaisilla onkin varmasti melkoisen korkea kynnys lähteä ajamaan PP:n palvelimia alas, sama ei välttämättä päde muihin verkkosodankäyntiin kykeneviin maihin tai toimijoihin, joiden dokumentteja palvelu tulee julkaisemaan.

Oikeudellisen “forum shoppingin” optimaalisen hyödyntämisen suhteen voisi ajatella, että WikiLeaksin kannattaisi tutustua myös lahden tämänpuoleiseen lainsäädäntöön.

Kuten tässä blogissa tuli aikaisemmin tänä kesänä kirjoitetuksi, Suomessa verkkojulkaisut nauttivat lähtökohtaisesti hyvin laajaa lähdesuojaa ...

Lue koko kommentti ja osallistu keskusteluun

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös