Wikipedia kiittää kolehdista
Wikipedian toimintaa voi tukea niin paljon ja usein kuin haluaa, vaikka aktiivinen keräyskampanja loppuikin toistaiseksi.
Wikipediaa ylläpitävä Wikimedia-säätiö pani taas vuoden lopussa kolehtihaavin kiertämään toimintansa rahoittamiseksi. Kansan käsi oli tälläkin kertaa karttuisa, ja toiminta on taas turvattu vuodeksi eteenpäin. Yksittäisiä lahjoittajia oli yli miljoona.
Säätiön toimitusjohtaja Sue Gardner kiittää lahjoittajia: ”Suuri kiitos siitä, että teette maailman paremmaksi paikaksi.”
Wikipedian sivujen yläreunassa on ollut lahjoituksia pyytävä banneri, joka on nyt otettu pois, koska keräykselle asetetut tavoitteet täyttyivät. Rahaa toki otetaan mielellään vastaan edelleen.
”Olemme maailman viidenneksi suosituin sivusto, mutta toimintaamme pyöritetään vain murto-osalla niistä resursseista, joita muilla kärkisivustoilla on käytettävissään. Niinpä käytämme rahanne hyvin ja harkiten”, Gardner lupaa.
Wikimedia kertoo, että muilla top10-sivustoilla on tuhansia työntekijöitä, Wikimedialla alle sata. Hyötysuhde on siis huippuluokkaa. Työntekijöiden palkkojen lisäksi säätiö tarvitsee rahaa palvelimiin, tietoliikenneyhteyksiin, ylläpitoon ja toiminnan kehittämiseen.








