Wikipediaan suuria muutoksia – ensimmäistä kertaa

Wikipediaan suuria muutoksia – ensimmäistä kertaa

Huippusuosittu nettitietosanakirja Wikipedia on pysynyt melkein samanlaisena palvelun alusta saakka, mikä on nettimaailmassa varsin harvinaista. Nyt Wikipediaan tehdään suuria muutoksia, joita on testattu jo puolisen vuotta.

Wikipedia avattiin vuonna 2001. Sen jälkeen palvelun sisältö on laajentunut valtavasti, ja matkan varrella on tehty monia parannuksia. Wikipedian ulkonäkö ja käyttöliittymä ovat kuitenkin melkein samanlaiset kuin vajaa vuosikymmen sitten.

Uusi käyttöliittymä: Vector

Nyt Wikimedia-säätiö ilmoittaa, että palveluun tehdään sen historian ensimmäinen suuri remontti. Uuden käyttöliittymän nimi on Vector, ja jo puolisen miljoonaa testikäyttäjää on kokeillut sitä puolen vuoden aikana.

Uusi käyttöliittymä sisältää paljon parannuksia. Sivujen ulkonäkö muuttuu selkeämmäksi ja enemmän webin yleisiä "standardeja" noudattavaksi. Esimerkiksi hakulaatikko siirtyy sivun oikeaan yläkulmaan. Turhia elementtejä on poistettu ja sivuilla siirtymistä on helpotettu.

Myös itse Wikipedian sisällön muokkaamista on helpotettu. Artikkelien laatimisen ja editoinnin työkaluja on parannettu. Jopa Wikipedian logoa muutetaan hieman.

Englanninkielisessä Wikipediassa kaikki käyttäjät voivat nyt luoda artikkeleista pdf-tiedostoja tai tulostettavia kirjoja. Aiemmin tämä oli mahdollista vain rekisteröidyille käyttäjille.

Muutosten käyttö aloitetaan ensi viikolla huhtikuun 5. päivänä Wikimedia Commons -palvelussa. Jos kaikki sujuu hyvin, varsinaisen Wikipedian muutokset alkavat huhtikuun lopulla ja laajentuvat pikku hiljaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös