Windows 7 ei pidä lupauksiaan – Vista käynnistyykin nopeammin
Microsoftin odotettu Windows 7 -käyttöjärjestelmä ilmestyy kauppoihin kahden viikon kuluttua. Käyttöjärjestelmän ympärillä pyörivä kiinnostus on noussut tasaista vauhtia julkaisun lähestyttyä.
Windows 7 -innostusta hämmentää testiohjelmia valmistava Iolo Technologies. Yhtiön väitteen mukaan uusi Windows ei ennakkolupauksista huolimatta olekaan aiempaa nopeampi käynnistymään.
Iolon tekemässä testissä mitattiin aikaa, joka kestää koneen käynnistämisestä siihen, kun järjestelmä on ladattu täydellisesti. Tapa eroaa yleisestä mittaustyylistä, jossa kello pysäytetään kun työpöytä ilmestyy näkyviin käyttäjälle.
Keskimäärin Windows 7 käynnistyi testissä minuutin ja 34 sekunnin latauksen jälkeen. Paljon parjattu Vista selviytyi samasta minuutin ja kuuden sekunnin ajalla. Eroa jälkimmäisen hyväksi kertyi 28 sekuntia eli lähes puoli minuuttia.
Vista hidastuu iän myötä
Testin mukaan ero tasoittuu ajan kuluessa, sillä Windows 7 ei hidastu käytössä aiempien versioiden tapaan. Kolmen kuukauden ja puolen vuoden käytön jälkeen testattuna uusin Windows käynnistyi jo Vistaa ripeämmin.
Iolon testi on herättänyt voimakasta keskustelua ja kritiikkiä. Käyttäjien mukaan tulokset eivät kerro koko totuutta, sillä Windows 7 on optimointien takia jo käytettävissä järjestelmän edelleen ladatessa järjestelmäosia taustalla.
Useiden käyttäjien mukaan Windows Vistan kanssa käyttöä on turha yrittää ennen alkulatauksen päättymistä.








