Windows 7:n myynti alkoi – täysi saatavuus myöhemmin
Windows 7:n myynti on alkanut Suomessa. Microsoft lupasi suomenkieliset paketit jälleenmyyntiin viimeistään 31.10, mutta paketteja on saatu jo runsaasti jakeluun. Pääasiallinen Suomen julkistus tulee hieman myöhemmin.
Microsoftin ja esimerkiksi Verkkokauppa.comin sivuilla kerrotaan, että Windows 7:n suomenkielisten pakettien myynti alkaa 31.10. Microsoftin Windows-kuluttajamyynnistä vastaava Jukka Veräväinen kuitenkin kertoo, että paketteja on saatu toimitettua kaupoille luvattua aiemmin. Esimerkiksi Verkkokauppa.comissa kauppa käy jo hyvällä vauhdilla.
Ennakkomyynti alkoi jo aiemmin. Veräväisen mukaan myynnin alku näyttää erittäin hyvältä.
Suomen pääesittely Digiexpossa
Suomessa ei järjestetä tänään suurempia Windows 7 -juhlallisuuksia. Päätapahtuma on sen sijaan Digiexpo-messut, jotka pidetään 30.10–1.11. Microsoft esittelee silloin laajasti suomenkielistä Windows 7:ää.
Windows 7:n pääjulkistus tapahtuu tänään New Yorkissa kello 11 paikallista aikaa (kello 18 Suomen aikaa). Microsoft välittää tilaisuudesta suoraa lähetystä nettisivuillaan.








