Windows 8 – jotain aivan uutta …

Seuraavan Windowsin kehityksestä tihkuu tietoja
Windows 8 – jotain aivan uutta …

Windows 7:n seuraaja on jo kehitteillä, ja nyt Microsoftin kehittäjä on raottanut kehitystyön verhoa. Pääviesti on se, että käyttäjät tulevat yllättymään "Windows 8:n" suuresta harppauksesta.

Nimetön kirjoitus ilmestyi Microsoftin blogiin, mutta se poistettiin sieltä myöhemmin. Windows Update -kehittäjän kirjoitus löytyy kuitenkin Googlen välimuistista.

Kirjoittaja toteaa, ettei teknisistä yksityiskohdista haluta kertoa paljoa, ja ne voivat vielä muuttua paljonkin matkan varrella. Hän kuitenkin hehkuttaa uuden Windowsin kehitystyön suuntaa.

Jotain aivan muuta kuin perinteinen Windows

"Mitkä ovat suunnitelmamme seuraavasta versiosta? Väki voi olla varma ainakin siitä, että seuraava versio on jotain täysin erilaista kuin mitä yleensä odotetaan Windowsilta", hän kirjoittaa.

"Aiheet, joita on kierrätetty, todella vastaavat siihen mitä ihmiset ovat odottaneet jo vuosia, ja uusi versio muuttaa sen mitä ihmiset ajattelevat pc:stä ja sen käytöstä", hän jatkaa.

Kirjoittaja kiittää uudesta suunnasta Microsoftin Steve Sinofskyä, joka vetää Windows-kehitystä. Hän on kerännyt Microsoftin sisältä kymmeniä ryhmiä, jotka alkavat toteuttaa uudenlaista visiota Windowsista.

Viestin kirjoittaja kuitenkin muistuttaa, ettei nimi Windows 8 ole mitenkään varma. Microsoftin sisällä käytetään esimerkiksi nimitystä Windows.next.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös