Windows 8 -softakauppa avautui
Windows Storen etusivu näyttää nyt tältä.
Samalla kun Windows 8:n esittelyversio tuli eilen ladattavaksi, avautui myös uusi Metro-tyylisten sovellusten kauppa, Windows Store. Esittelyversion kokeilijat voivat ottaa kaikki tarjolla olevat sovellukset käyttöön ilmaiseksi.
Windows Store on Microsoftin ylläpitämä verkkokauppa Windows 8:n Metro-käyttöliittymään suunniteltuja sovelluksia varten. Kauppa on tarkoitettu ainoaksi jakelukanavaksi Metro-sovelluksille, joita käytetään kosketusnäytöllä ja jotka käyttävät Windows Phonesta tuttuja tiiliä. Myös itse kaupan ulkoasu on Metro-tyylinen.
Uuteen sovelluskauppaan pääsee vain Windows 8 -käyttöjärjestelmän laitteella. Tällä hetkellä kuka tahansa pääsee lataamaan eilen julkaistulla kuluttajien esiversiolla. Esiversio sisältää myös valmiiksi neljätoista Metro-sovellusta: Esimerkiksi Maps, Solitaire, Mail, Photos, Camera, SkyDrive, Weather ja Xbox Live Games.
Sovellukset saa ilmaiseksi. Ne kuitenkin menettää sitten, kun Windows 8:n valmis versio julkaistaan ja esiversio lakkaa toimimasta. Microsoft ei ole kertonut lopullista Windows 8:n julkaisuaikaa, mutta laajalti uskotaan ajoituksen osumista loppuvuoteen.
Sovellukset on luokiteltu moniin eri ryhmiin pitkälti samalla tavalla kuin Windows-älypuhelimien Marketplacessa. Etusivulla on nyt nostettu esiin ensimmäisen sovelluskilpailun kahdeksan parhaana palkittua. Muista sovelluksista debyyttinsä tekevät esimerkiksi suositun Evernote-palvelun sovellus, Cut The Rope -peli ja joidenkin yhdysvaltalaisten sanomalehtien sovellukset.
Microsoft ottaa 30 prosenttia tuloista
Aikanaan sovelluskauppaan tulee sekä ilmaisia että maksullisia sovelluksia, samoin maksullisten sovellusten kokeiluversioita. Esiversiossa on jo valmiina ”osta” ja ”kokeile” -napit, vaikka kaiken saakin maksutta.
Kauppaan tulee aikanaan myös linkkejä perinteisiin työpöytäsovelluksiin, joiden pitää täyttää Microsoftin sertifiointivaatimukset. Lisäksi yritykset voivat ohittaa kaupan jakamalla sisäisesti luotuja sovelluksia suoraan käyttäjille.
Maksullisten sovellusten kehittäjät saavat myyntituloista 70 prosenttia. Microsoft nappaa siis sovellusten tuotosta samanlaisen 30 prosentin siivun kuin Apple Mac App Storessa. Toisaalta kun tuotto yltää 25 000 dollariin, Microsoft pudottaa provisionsa 20 prosenttiin.
Käyttäjät voivat ladata kunkin sovelluksen viidelle laitteelleen. Kun katto tulee täyteen ja yrittää sovelluksen asennusta, käyttäjää kehotetaan poistamaan ensin jokin aiempi asennus esiin avautuvasta laiteluettelosta.








