Windows Phone 7 -päivitys epäonnistui 10 prosentilla
MWC-messuilla esiteltiin monen valmistajan uusia Windows Phone 7 -malleja.
Microsoftin Windows Phone 7 -alustan ensimmäinen ohjelmistopäivitys ei sujunut hyvin. Jo aiemmin kantautui tietoja jopa huoltokuntoon jumiutuneista puhelimista. Microsoft myöntää nyt, että päivitys epäonnistui kymmenellä prosentilla puhelimista. Samsungin päivitykset keskeytettiin kokonaan.
Microsoft kertoo ongelmista blogissaan. Yhtiön mukaan 90 prosenttia päivityksistä onnistui normaalisti.
Ongelmia oli kymmenellä prosentilla laitteita. Tosin puolet näistä ongelmista johtui kahdesta perussyystä, nettiyhteyden ongelmista tai tietokoneen liian pienestä tallennustilasta. Windows Phone 7:n päivitykset toimitetaan tietokoneen kautta samaan tapaan kuin esimerkiksi Applen iPhonessa.
Samsungin päivitykset keskeytetty
Suurimmat ongelmat liittyivät Samsungin puhelimiin. Päivitys jumitti täysin joitakin Samsung Omnia 7 -puhelimen ohjelmistoversioita.
Microsoftin mukaan ongelmat koskivat pientä määrää puhelimia. Varotoimeksi yhtiö kuitenkin keskeytti päivitykset kaikkiin Samsungin puhelimiin. Päivityksiä jatketaan kun ongelmat on saatu korjattua.
On ironista, että Windows Phone 7 -alustan ensimmäinen päivitys liittyi juuri päivitysprosessin parantamiseen.
Näin valmistauduttiin tuleviin päivityksiin, jotka lisäävät puhelimeen uusia ominaisuuksia. Microsoft lupaa korjata nyt ilmenneet ongelmat ja parantaa päivitysten luotettavuutta.
Windows Phone 7 -puhelimia ovat tuoneet markkinoille HTC, LG ja Samsung. Nokialta odotetaan ensimmäistä Windows-puhelinta vuoden lopussa tai mahdollisesti vasta ensi vuonna.








