Windows Phone 7 -puhelimia toimitettu 1,5 miljoonaa

Windows Phone 7 -puhelimia toimitettu 1,5 miljoonaa

Microsoft on paljastanut konkreettisia numeroita Windows Phone 7 -laitteiden myynnistä. Kuudessa viikossa on myyty 1,5 miljoonaa laitetta jälleenmyyjille. Tämä ei kuitenkaan kerro puhelinten todellista ostomenestystä – ja luvut ovat joka tapauksessa vain murto-osa Applen tai Android-laitteiden myynnistä.

Uusien älypuhelinten alkumenestyksestä kertoo Microsoftin Windows Phone -johtaja Achim Berg yhtiön nettisivuilla. Hän toteaa, että laitevalmistajat ovat toimittaneet operaattoreille ja jälleenmyyjille 1,5 miljoonaa Windows Phone 7 -laitetta.

Puhelimia on siis hankittu laajasti asiakkaiden ostettavaksi. Tämä ei kuitenkaan kerro sitä, ovatko laitteet menneet kaupaksi.

Kymmenesosa Android-myynnistä

Apple ja Google ovat aiemmin todenneet, että niiden iOS- ja Android-alustoja käyttäviä laitteita aktivoidaan kumpiakin yli 300 000 kappaletta joka päivä.

Windows Phone 7 -puhelimien toimitusvauhti ensimmäisen kuuden viikon aikana on ollut vain noin 35 000 laitetta päivässä.

Berg kuitenkin sanoo, että kyse on pitkästä kilpailusta, ja Windows Phone 7:n taival on vasta alussa. Kyse on aivan uudesta alustasta, ja hän vakuuttaa olevansa tyytyväinen myynnin aloitukseen.

Bergin mukaan Windows Phone 7:lle on nyt tehty 4000 sovellusta, ja määrä kasvaa joka päivä. Applen AppStoressa on myynnissä yli 300 000 iOS-sovellusta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös