Windowsista tuli uusi versio – autoille
Microsoft on julkaissut uuden Windows-version. Kyseessä on Windows Embedded Automotive 7, joka on tarkoitettu autojen viihde- ja tietojärjestelmien alustaksi. Microsoftilla on useita autovalmistajia asiakkainaan. Windows tuo autoihin esimerkiksi puheohjauksen.
Microsoft kertoo, että Windows Embedded Automotive -alustaa on käytetty yli 80 automallissa eri puolilla maailmaa. Auto-Windowsia käyttävät esimerkiksi Ford, Nissan, Fiat ja Kia.
Yhtiö käyttää järjestelmästä nimitystä Infotainment (information ja entertainment), mikä viittaa autojärjestelmien pääkäyttökohteisiin. Windows hoitaa autoissa esimerkiksi navigoinnin tapaisia tietopalveluita sekä musiikin ja muun viihteen ohjausta.
Uusissa järjestelmissä käytetään esimerkiksi kosketusnäyttöjä ja puheohjausta.
Microsoft kehuu myös auto-Windowsin sovelluskehityksen ominaisuuksia. Silverlightin avulla autovalmistajat voivat luoda automalleihinsa omia lisäohjelmiaan. Yhtiön mukaan kehitystyökaluja on muutenkin parannettu uudessa versiossa.
Vaikka uuden alustan nimi on Windows Embedded Automotive 7, se ei perustu Windows 7:n koodipohjaan. Auto-Windowsiin on kuitenkin otettu monia ominaisuuksia Windows 7:stä.








