Yhä useampaan kännyyn kirkas amoled-näyttö
Orgaaniseen lediin perustuvat näytöt kasvavat tällä hetkellä kovaa vauhtia. Vuoden toisella neljänneksellä niitä myytiin 192 miljoonalla dollarilla ja jo ensi vuonna markkinat ylittävät miljardin dollarin rajan.
Displaysearchin mukaan oled-näyttöjä myydään tänä vuonna noin 600 miljoonallla dollarilla. Kasvu perustuu tällä hetkellä pitkälti kännyköihin ja erityisesti aktiivimatriisityyppisten oled-näyttöjen (amoled) yleistymiseen.
Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kännykkävalmistajat ovat tuoneet myyntiin useita amoled-näytöllä varustettuja kännyköitä. Esimerkiksi Nokian N95- ja N85-mallit ovat saaneet kehuja kirkkaista ja terävistä näytöistään.
Parempi kuva vähemmällä virralla
Miksi amoled-tekniikka sitten lisää suosiotaan? Perinteiseen lcd-paneeliin verrattuna sen kirkkaus on noin 1,5-kertainen. Kontrasti on selkeästi parempi, mikä kasvattaa huomattavasti näytön katselukulmaa: amoled-näytön erottaa vielä 80 asteen kulmasta. Myös värien toisto on aivan toista luokkaa kuin lcd-ruudulla.
Kännykkävalmistajien kannalta amoled-ruuduilla on vielä pari etua puolellaan. Kun näyttö ei tarvitse taustavaloa, sen virrankulutus jää olennaisesti lcd-ruutua pienemmäksi. Ja koska amoled-näytön voi valmistaa taipuisille, edullisille materiaaleille, jäävät laitteen valmistuskustannukset pienemmäksi. Yksi amoled-ruutujen huonoja puolia on näytön nopeampi kuluminen. Tähän paneelien valmistajat ovat tuoneet erilaisia ratkaisuja ja monia uusia on työn alla.
Oled-paneelit ovat hiljalleen tunkemassa myös televisioiden markkinoille, mutta kehitys on melko hidasta. Displaysearch ennustaa, että vuonna 2016 oled-näyttöjä myydään noin 6,2 miljardilla dollarilla. Lähes puolet kakusta tulee kännyöiden näytöistä.








