Yhä useampi puolijohde tulee Kiinasta
Talouskriisin pahasti ryvettämä puolijohdeteollisuus elpyy vauhdilla. Valmistajien omien ilmoitusten lisäksi olettamaa tukee myös tutkimusyhtiö Isuppli.
Yhtiön tuoreen tutkimuksen mukaan puolijohdeala elpyy vauhdilla erityisesti Kiinassa ja Taiwanissa. Viime vuoden pudotusta edeltäneelle tasolle markkinat elpyvät Isupplin mukaan nykyvauhdilla jo ensi vuonna. Vielä viime keväänä analyytikot ennustivat huipputason saavutettavan vasta vuoden 2012 aikana.
Yhä suurempi osa puolijohteista valmistetaan Kiinassa. Halvan työvoiman ja koulutetun henkilökunnan saatavuus ajaa maahan yhä useampia kustannussäästöjä hakevia valmistajia. Suomen lisäksi Kiina-ilmiö vaivaa myös Taiwania ja Japania. Kustannustason takia uudet tuotantolaitokset avataan yhä useammin Kiinaan.
Kasvua viennissä ja kotimarkkinoilla
Ensi vuonna Kiinan puolijohdemarkkinoiden arvo nousee Isupplin analyytikoiden mukaan yli 20,3 miljardiin dollariin. Kasvua kuluvaan vuoteen kertyy ennusteen mukaan hurjat 24 prosenttia. Kasvun odotetaan jatkuvan voimakkaana myös seuraavina vuosina.
Isupplin mukaan puolijohteiden menekkiä kasvattaa Kiinassa viennin lisäksi myös nopeasti kiihtyvä kotimainen kysyntä. Hallituksen mittavat elvytyspaketit ovat kannustaneet yritykset investointeihin, jotka ovat vauhdittaneet talouskasvua.








