Yksi levy piraattijakoon – kalliiksi kävi

Yksi levy piraattijakoon – kalliiksi kävi

Suomalaiset tekijänoikeuksien valvojat ovat terävöittäneet otteitaan kamppailussa piratismia vastaan. Tämän sai kokea keravalaismies, jolle mätkäistiin sakkoja ynnä muita maksuja yhden levyn jakamisesta Pirate Bayssa.

Poliisi kirjoitti 34-vuotiaalle keravalaismiehelle kymmenen päiväsakkoa, koska tämä oli käyttänyt Pirate Bayta suomalaisen uutuuslevyn laittomaan jakamiseen. Mies sopi lisäksi TTVK:n (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) kanssa maksavansa 900 euroa korvauksia, joten tapausta ei viety oikeuteen. Summa koostuu oikeudenhaltijoille maksettavista hyvityksistä, vahingonkorvauksista sekä selvitys- ja valvontakuluista.

TTVK oli ottanut tänä vuonna ilmestyneen levyn tehovalvontaan ja löysi sen Pirate Baysta viisi päivää julkaisemisen jälkeen. Tutkintapyynnön jälkeen poliisi teki keravalaismiehen kotona etsinnän ja takavarikoi tämän tietokoneen.

TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo, että BitTorrent-liikennettä seurataan yhä tarkemmin. Koska lataajat ovat automaattisesti myös tiedostojen jakajia, heitä myös kohdellaan sellaisina.

”Edelleen kuvitellaan, ettei Pirate Bayn käyttämisestä voi jäädä kiinni tai että valvonnassa keskitytään vain isoihin lataus- ja jakomääriin. Tosiasiassa yhdenkin levyn lataamisesta laittomasta lähteestä voi tulla maksettavaksi useiden satojen eurojen korvaukset,” Kotilainen varoittaa.

”Sillä ei ole merkitystä, onko henkilö antanut levyn jaettavaksi ensimmäisenä vai ei. Viesti on, että kuka tahansa laittomia tiedostoja lataava altistaa itsensä seuraamuksille”, hän sanoo.

Kotilainen ei halunnut kertoa, mikä oli levy, joka kävi keravalaismiehelle nyt kalliiksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös