Yle alkaa julkaista ohjelmia avoimeen käyttöön

Osa ohjelmista Creative Commons -lisenssillä
 Yle alkaa julkaista ohjelmia avoimeen käyttöön Mikael Jungner puhui median murroksesta Kaapelitelevisiopäivillä Espoossa

Yleisradio alkaa ensi viikosta lähtien julkaista osan sisällöistään netissä avoimen sisällönjakamisen periaatteella Creative Commons -lisenssillä, kertoi yhtiön toimitusjohtaja Mikael Jungner kaapeli-tv-alan tapahtumassa keskiviikkona.

Jungner sanoi, että koska yhtiöllä ei ole rahaa investoida uuteen tekniikkaan, sen täytyy tehdä ”pieniä asioita, joilla on iso vaikuttavuus.”

Sisältöjen antaminen esimerkiksi kansalaisten blogeissa käytettäväksi on esimerkki tästä. ”Aloitamme tämän osassa ohjelmia. Lähdemme pienestä liikkeelle. Se tarkoittaa, että ohjelmamme ovat ei-kaupallisesti jaettavissa ja muokattavissa”, sanoi Jungner Kaapelitelevisiopäivien seminaarissa.

Creative Commons -lisenssi tarkoittaa sitä, että sisältö annetaan yleensä vähintään vapaasti levitettäväksi. Julkaisija päättää, miten laajat oikeudet annetaan, eli saako sisältöä käyttää kaupallisesti, saako teosta muokata tai miten tekijä pitää mainita. Aiemmin CC-lisenssin on ottanut käyttöön Suomessa osassa juttujaan Taloussanomat. Lisätietoa on Creative Commons Suomen sivuilla.

Aiemmin syksyllä Jungner kertoi Tietokone-lehden haastattelussa , että Yle tuo sisältönsä liitettäväksi netissä kansalaisten omille sivuille Youtuben tapaan.

Julkisen palvelun Yleisradio haluaa Jungnerin mukaan panostaa omaan sisältöön, hyvään arkistoon Areenan ja Elävän arkiston muodossa sekä antaa yleisölle työkalut oman sisällön tuottamiseen. Yleisradio hakee työkalujen rakentamiseen kumppaneita, kuten Google, IBM ja Microsoft.

”Ennen kaikkea jakelu ja tekniikka on se mitä haemme, koska siihen emme halua investoida. Meillä ei ole rahaa, koska rahamme menevät sisällön tekemiseen.”

Yle toivoo yhteistyötä mediayhtiöiden kesken

Mikael Jungner kertoi, että Yle harkitsee myös mahdollisuutta julkaista sisältöjään Youtubessa.

Hän myös patisti media- ja teleyhtiöitä Suomessa yhteistyöhön yhteisen sisältöjen jakelualustan kehittämiseksi, jotta kansainväliset sisältö- ja viihdepalvelut tulisivat Suomeenkin asti.

Jungner viittasi aiemmin käyttämäänsä G35-maiden vertaukseen, jolla hän tarkoitti sitä, että uudet palvelut viedään paikallisesti noin 20 suurimpaan maahan bruttokansantuotteella mitattuna. "Suomi on G35. Aika moni uusi innovaatio lanseerataan G20- tai G30-logiikalla. Ruotsin ja Suomen välillä on pieni lätäkkö Ruotsiin asiat tulevat, Suomeen monet eivät tule."

Näin tänne ei saada esimerkiksi isojen elokuvayhtiöiden elokuvapalveluita tai vaikkapa Itunesin elokuvia ja tv-sarjoja. Iphone taas tuli Suomeen selvästi myöhässä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös