Yle Areena tuli PS3 -konsoliin
Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolilla pääsee nyt suoraan Ylen Areenalle katsomaan äskettäin esitettyjä tv-ohjelmia. Palveluun pääsee, kun päivittää konsoliin tänään julkaistun käyttöjärjestelmän tuoreimman version. Päivityksessä päävalikkoon ilmestyy uusi TV-kategoria, jonka alla näkyy linkki Areenaa varten luotuun oma sovellukseen.
Yle Areena on Pohjoismaiden ensimmäinen netti-tv-sovellus Pleikkarille. Palvelun PS3-versio poikkeaa tavallisesta nettiversiosta, jotta käyttö olisi mahdollisimman sujuvaa konsolin ohjaimella ja käyttölogiikalla.
Uusi palvelu tulee käytettäväksi vajaassa 200 000 kotitaloudessa. Sen verran PS3-konsoleita Suomessa Sonyn mukaan on. Ylen Areena taas on Suomen laajin netti-tv-palvelu, josta löytyy noin 70 prosenttia Ylen perinteisillä kanavilla näytetyistä ohjelmista. Ylen mukaan Areenasta katsottiin vuonna 2009 noin 35 miljoonaa ohjelmaa. Myös radio-ohjelmat ovat lähettämisensä jälkeen Areenassa, ja niitä voi kuunnella PlayStationilla.
”Yle Areenan tuominen PlayStation 3 -konsoleihin palvelee erityisesti nuoria, jotka ovat tärkeä mutta vaikeasti tavoitettava kohderyhmä Ylelle. Yhteistyö Sonyn kanssa auttaa meitä tuomaan palvelut lähemmäs nuorten arkea ja heidän mediankulutustottumuksia”, Ylen Uusien palveluiden päällikkö Jari Lahti sanoo.








