Yle-maksun ratkaisu viivästyy seuraavalle hallitukselle
Viestintäministeri Lindén muutti mielipidettään Yle-maksusta nopeasti.
Yleisradion rahoituksen ratkaiseminen vuodesta 2012 alkaen siirtyy jälleen eteenpäin, koska viestintäministeri Suvi Lindén (kok) veti torstaina yllättäen aiemman ehdotuksensa pois. Lindén haluaa selvittää vielä sekä Yleisradion rahoitustapaa että hallintoa, jotta julkisen palvelun yhtiöllä olisi riippumaton valvontaelin.
Vielä tiistaina julkaistussa Kaleva-lehden haastattelussa Lindén ehdotti vähintään 190 euron Yle-maksua vuodesta 2012 alkaen.
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä selvittää keinoja huomjoida maksussa pienituloisimmat, mutta tasapuolista mallia ei ole ainakaan toistaiseksi keksitty.
Toinen syy Yle-maksu-uudistuksen vetämiselle jäihin on se, ettei eduskunnassa syntynyt yksimielisyyttä siitä, miten Ylen hallinto ja valvonta pitäisi järjestää. Lindén katsoi, että uudistus olisi vaatinut hallituksen lisäksi opposition Sdp:n tuen.
Toiselle hallituspuolueelle Kokoomukselle ei kelpaa sellaisenaan kansanedustaja Mikä Lintilän (kesk) johtaman työryhmän ehdottama malli, vaan Ylelle halutaan lisäksi riippumaton valvontaelin.
Rahoitustapaakaan ei ole vielä päätetty lopullisesti. ”Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Yleisradion rahoituksen kattaminen valtion budjetista olisi oikeudenmukaisin vaihtoehto, sanoo ministeri Lindén tiedotteessa.
Valtion budjetista rahoittaminen voisi tarkoittaa tuloverotuksesta rahoittamista, jolloin maksu voitaisiin porrastaa tulotason mukaan, ja köyhimmät voisivat vapautua maksusta kokonaan.
Myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on sanonut, että Yle-maksussa pitäisi huomioida köyhimmät.
Ylen hallinnosta ja rahoituksesta päättäminen viivästyy nyt seuraaviin hallitusneuvotteluihin.
Nykyisellä tv-maksulla jatketaan siis ainakin vuodet 2010 ja 2011. Uusi hallitus aloittaa kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen.








