Yle-maksukiista lykättiin seuraavalle eduskunnalle

Eduskuntaryhmät eivät päässeet sopuun
Yle-maksukiista lykättiin seuraavalle eduskunnalle Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) leimattiin Yle-maksusotkun syylliseksi. Eduskuntaryhmät eivät kuitenkaan päässeet yhdessäkään sopuun asiassa.

Julkisen palvelun Yleisradion tulevaisuuden rahoituksesta ja hallinnosta ei päästy sopuun, kun eduskuntaryhmät yrittivät sovitella asiaa tiistaihin asti. Erimielisyyttä on sekä Ylen rahoitustavasta että siitä, tarvitaanko yhtiölle ulkopuolinen riippumaton valvontaelin.

Keskustan kansanedustajan Mika Lintilän (kesk) johtama työryhmä esitti yli vuosi sitten Yleisradion rahoittamiseksi alkuun 175 euroa kotitaloutta kohti suuruista mediamaksua. Siitä vallitsi alkuun yksimielisyys, mutta nopeasti sen jälkeen suurimmat hallitus- ja oppositiopuolueet veivätkin tältä tukensa.

Keskustan johto halusi, että maksuun kehitetään jonkinlainen vipu pienentämään maksua köyhiltä ja pienituloisilta. Sosiaali- ja terveysministeriö perusti työryhmän selvittämään asiaa.

Yleisradion hallintomalliin halusi uudistuksia Kokoomus. Niinpä viestintäministeri Suvi Lindén (kok) esittikin Yleisradion ulkopuolista julkisen palvelun neuvostoa, joka valvoisi julkisen palvelun tehtävän toteuttamista. Ehdotuksen on arvioitu syntyneen kaupallisten mediayhtiöiden painostuksesta.

Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta päättäminen siirtyy nyt seuraavalla, ensi vuonna valittavalle eduskunnalle ja hallitukselle.

Nykyisellä tv-maksulla jatketaan siis vuodet 2010 ja 2011. Uuden Yle-maksun tai valtion budjettirahoituksen on määrä tulla voimaan vuodesta 2012 alkaen.

Ministeri Lindén arvioi Helsingin Sanomien mukaan, että jonkinlainen veroluontoinen maksu on Yleisradion rahoitusmuoto tulevaisuudessakin.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner kommentoi asiaa muun muassa Facebookissa. “Tuo 437 miljoonaa euroa nettona turvaa nykyiset Ylen palvelut, ohjelmat ja työpaikat. Hieno päivä Ylen ystäville”, kirjoitti Jungner. Hän jatkaa yhtiön toimitusjohtajana huhtikuun loppuun asti.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös