Yle-maksukiistaa yritetään ratkoa tänään

Suurimpien puolueiden eduskuntaryhmät koolle
Yle-maksukiistaa yritetään ratkoa tänään Keskustan Timo Kalli sanoi Ylen A2:ssa, ettei Ylen rahoitusta vielä jätetä seuraavalle hallitukselle, vaan ratkaisua haetaan keskiviikkona suurimpien eduskuntaryhmien kesken.

Julkisen palvelun mediayhtiön Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta päättäminen keskekeytyi, kun viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ei saanut läpi isoimmille puolueille kelpaavaa mallia. Nyt ratkaisua haetaan vielä, jotta päätökset saataisiin tehtyä tällä hallituskaudella.

Keskustan kansanerdustaja Mika Lintilän johtama työryhmä ehdotti vuosi sitten, että Yle rahoitettaisiin 175 euron suuruisella vuotuisella mediamaksulla kotitaloutta kohti. Nykyisestä tv-maksusta haluttiin luopua, koska kaikki kotitaloudet eivät maksaneet sitä, eikä vanha tv-vastaanottimeen sidottu maksu tuntunut enää sopivan nykypäivään.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner ilmoitti melko pian, ettei tuo rahasumma riitä. Suvi Lindén ehdotti maksuksi vähintään 190 euroa vielä viime tiistaina.

Erimielisyyttä on ilmennyt laajemminkin Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta yhtiön hallintoneuvoston, eli käytännössä suurimpien puolueryhmittymien välillä.

Tähän vaikutti kaupallisten mediayhtiöiden painostus Ylen aseman paisumisesta, mitä kuunneltiin etenkin kokoomuksessa. Viime viikolla Lindén vetikin ehdotuksensa pois.

Kiistaa yritetään ratkoa vielä tänään keskiviikkona, sanoi keskustan eduskuntaryhmän vetäjä, kansanedustaja Timo Kalli tiistaina Ylen Ajankohtaisessa Kakkosessa (A2). Ohjelma on yhä katsottavissa Yle Areenalla.

“Suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana olen kutsunut koolle kaikkien ryhmien edustajat, ja tarkoituksenani on selvittää ja tiedustella, onko edellytyksiä, joilla voisimme turvata toimintaedellytykset”, totesi Kalli.

Kokoomuksen Pekka Ravi sanoi, että keskiviikkona katsotaan voidaanko selvittelyä eduskunnassa jatkaa.

Oppositio syyttää viestintäministeriä

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma puolestaan odottaa viestintäministeri Lindéniltä aloitetta. "Voidaan tehdä eduskuntaryhmien yhteinen lakialoite, jos hallitus on toimintakyvytön”, piikitteli Heinäluoma Ylen ohjelmassa.

Sdp on vastustanut Yleisradion ulkopuolisen valvontaelimen perustamista Yleisradiolle.

Lindénin ehdottamalle julkisen palvelun neuvostolle haettiin esimerkkiä Britannian BBC:stä. Valvontaelimen tehtävä olisi katsoa, että Yle pysyy julkisen palvelun tehtävänsä rajoissa. Sitä ovat vaatineet erityisesti kaupalliset mediayhtiöt, joita ärsyttää erityisesti Ylen toiminnan laajentuminen internetissä.

Yleisradion siirtämistä valtion budjettirahoitukseen on arvosteltu siitä, että mediayhtiöstä tulisi riippuvaisempi eduskunnan suosiosta. Toisaalta maksu voisi määräytyä ihmisten tulotason mukaan, mitä monet ovat pitäneet oikeudenmukaisempana kuin kiinteää kotitalouskohtaista maksua.

Muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi arvioi, että Ylen siirtäminen budjettirahoitukseen johtaisi siihen, että valtiovarainministeriö todennäköisesti jatkuvasti leikkaisi Ylen menotasoa.

Yleisradion rahoituksesta on jo päätetty nykyisen tv-maksumallin mukaan vuosille 2010 ja 2011.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös