Ylikuumennut iPod Nano pysäytti ruuhkajunan

Ylikuumennut iPod Nano pysäytti ruuhkajunan Kuva: Tokyu Corp.

Ylikuumentunut ja rikki possahtanut iPod Nano pysäytti ruuhkajunan Tokiossa Japanissa, kertoo Reuters. Ainakin 60 ensimmäisen sukupolven iPod Nanoa on ylikuumentunut ja hajonnut Japanissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan junayhtiö kertoi asiasta tällä viikolla. Yhtiön mukaan tapaus sattui viime viikolla perjantaiaamuna työliikenteen ruuhka-aikaan.

Noin 17 kilometriä Tokion ulkopuolella ollut juna jouduttiin pysäyttämään kahdeksaksi minuutiksi kun junassa havaittiin palaneen hajua. Junan virkailijat tutkivat asiaa ja havaitsivat syyksi erään matkustajan palaneen iPod Nanon.

Naismatkustaja oli kuunnellut iPod-soitintaan, kun se oli alkanut kuumentua. Lopulta laite oli possahtanut osiksi.

Japanissa ainakin 60 tapausta

Tapaus on jatkoa sarjalle ongelmia, joihin Japanissa on törmätty ensimmäisen sukupolven iPod Nano -laitteiden kanssa. Kauppaministeriön mukaan vastaavantyyppisiä ylikuumenemisia on ollut ainakin 60. Ne ovat onneksi aiheuttaneet vain lieviä palovammoja, mutta eivät vakavampia loukkaantumisia.

Applen mukaan tapaukset ovat harvinaisia. Yhtiön mukaan ongelmien syy on yhden valmistajan toimittamissa akuissa.

Apple lupaa vaihtaa akun ensimmäisen sukupolven iPod Nano -laitteseen, jos asiakas niin haluaa. Jos laite ylikuumenee, käyttäjä saa kokonaan uuden iPod Nano -soittimen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös