Yliopiston turvanainen kiristi opiskelijoita piratismista
Kuva: University of Georgia.
Laiton vertaisverkkolatailu on johtanut hyvin erikoiseen tapaukseen Yhdysvalloissa. Yliopisto palkkasi henkilön valvomaan laitonta latailua. Hän alkoikin kiristää rötöksiin syyllistyneitä oppilaita.
Tapaus sattui Georgian yliopistossa Yhdysvalloissa, ja siitä kertoo oppilaitoksen kotikaupungissa ilmestyvä Athens Banner-Herald-lehti. Lehden mukaan 37-vuotias nainen on pidätetty syytettynä kiristyksestä.
Naisen tehtävä yliopistossa oli valvoa oppilaitoksen verkon käyttöä sekä estää esimerkiksi musiikin ja elokuvien laitonta latailua p2p-vertaisverkoissa.
Latailijoita kiristettiin maksamaan
Tammikuun lopulla nainen otti yhteyttä naisopiskelijaan, ja kertoi hänen jääneen kiinni laittomasta latailusta. Hän kuitenkin lupasi, että sopivaa rahasummaa vastaan asia voitaisiin unohtaa.
Opiskelija kertoi asiasta koulun edustajalle, ja oppilaitos pyysi poliisin apua. Athens Banner-Herald-lehden mukaan poliisi tekeytyi opiskelijaksi, ja sopi lahjusten maksamisesta. Nainen saatiin kiinni kiristyksestä, ja hänet pidätettiin. Maksimirangaistus kiristyksestä on jopa kymmenen vuotta vankeutta. Nainen sai myös potkut työstään.
Poliisi uskoo, että nainen kiristi aiemmin muitakin oppilaita. Ilmeisesti ainakin yksi maksoi hänelle rahaa. Maksuhalukkuuden voi ymmärtää, sillä laittomasta latailusta kiinni jääneitä oppilaita uhkasivat tuhansien dollarien sakot tai oppilaitoksen kurinpidolliset toimet.








