YouTubesta katsotaan kaksi miljardia videota päivittäin
YouTube on avannut syntymäpäivänsä kunniaksi erityisen YouTube Five Year -kanavan.
Maailman suosituin videopalvelu YouTube laskee täyttäneensä viisi vuotta: ensimmäinen beetaversio avattiin toukokuussa 2005. Ja suosio kasvaa yhä vauhdikkaasti. Viime vuonna rikottiin miljardin päivittäisen videonkatselun raja, nyt meni puhki jo kahden miljardin raja.
YouTube-tiimi katselee mennyttä, olevaa ja tulevaa blogikirjoituksessaan.
Juhlahumussa tehdään vertailua palvelun ja tv-kanavien välillä. Kahdella miljardilla päivittäin katsotulla videoilla YouTube katsoo ohittavansa kaksinkertaisesti kolmen USA:n suosituimman tv-yhtiön yhteenlasketun katsojamäärän.
Kirjoittajat myöntävät, että television ääressä viihdytään yleensä huomattavasti pidempään kuin ne 15 minuuttia, jotka YouTubessa käytetään. ”Selvästikin meidän pitää antaa teille lisää syitä katsoa enemmän videoita”, päätellään blogissa.
Viisivuotissynttäreiden kunniaksi on avattu erityinen YouTube Five Year -kanava. Siellä esitellään palvelun merkittävimpiä hetkiä.
Niitä mielenkiitoisempia ovat silti ehkä kuuluisuuksien laatimat listat omista YouTube-suosikeistaan. Kortensa kekoon ovat kantaneet muun muassa Conan O’Brien, Vint Cerf ja Pedro Almodovar.








