ZTE paljasti Windows Phonen hinnan kännykässä
Nokia ja muut puhelinvalmistajat eivät ole kertoneet, kuinka paljon Windows Phone 7 -ohjelmiston käyttäminen puhelimissa maksaa. Kiinalainen ZTE on nyt kuitenkin paljastanut hinnan. Se on yllättävän korkea.
ZTE:n Britannian johtoon kuuluva Santiago Sierra paljasti asian Trusted Review -verkkopalvelulle. ZTE julkaisi Britanniassa uuden Windows-puhelimen, ZTE Tanian (kuvassa). Puhelimen odotettua korkeampaa hintaa ihmeteltiin.
Sierra totesi, että hintaan vaikuttaa Microsoftille maksettava melko suuri lisenssimaksu. Sen suuruus on noin 18–24 euroa puhelimelta. Tämä tekee Windows-puhelimista kalliimpia kuin Android-laitteet, selitti ZTE-johtaja. Googlen Android-alustaa kun voi periaatteessa käyttää ilmaiseksi.
Nokia saa todennäköisesti halvemmalla
ZTE:n paljastama summa on paljon luultua suurempi. Analyytikot ovat aiemmin arvioineet, että lisenssimaksu voisi liikkua noin 8–12 euron luokassa.
ZTE voi tosin joutua maksamaan suurempia lisenssimaksuja kuin muut. Lisenssimaksujen suuruuteen voi vaikuttaa Windows-puhelimen myyntimäärä ja esimerkiksi kilpailevan Android-alustan käyttö.
On mahdollista, että Nokia saa käyttää Windows Phone -alustaa selvästi edullisemmalla hinnalla. Näin on siksi, että Nokian panostus Windows Phone -ekosysteemiin on kriittistä koko alustan menestymisen kannalta. Yhtiö on aiemmin todennut, että se sai Microsoftilta hyvät ehdot puhelinkäyttöjärjestelmän lisensoinnille.
Android-alustakin tuottaa Microsoftille
Vaikka Googlen Android-alusta on teoriassa ilmainen, myös siitä aiheutuu kuluja. Useat Android-puhelinten valmistajat ovat suostuneet maksamaan Microsoftille lisenssimaksuja patenttien käytöstä (Microsoft imee Androidista jättisummia – Google: kiristystä).
Näiden maksujen suuruutta ei ole paljastettu. Aiempien arvioiden mukaan maksun suuruus voisi olla muutamia euroja laitteelta, mutta kyse on lähinnä arvailusta.








